Vankeusrangaistuksen aloitus
Vankeusrangaistukseen tai sakon muuntorangaistukseen tuomittu on viipymättä toimitettava suorittamaan rangaistustaan, kun tuomio on saanut lainvoiman tai on täytäntöönpanokelpoinen.
- Tuomitut, joita ei tuomitsemisen yhteydessä määrätä vangituiksi, odottavat rangaistuksen täytäntöönpanoa vapaudessa.
- Rikosseuraamuslaitoksen oikeudellinen yksikkö toteaa tuomiot täytäntöönpanokelpoisiksi ja lähettää täytäntöönpanomääräyksen tuomitun kotipaikkakunnan ulosottomiehelle.
- Siitä, mihin vankilaan vankeusrangaistukseen tuomittu sijoitetaan, päättää sen rikosseuraamusalueen arviointiyksikkö, jonka toimialueella tuomittu asuu.
- Ulosottomies antaa tuomitulle kehotuksen saapua kihlakunnan ulosottovirastoon vankilaan sijoittamisperusteiden selvittämistä varten.
- Ulosottomies lähettää selvityksen ja lausuntonsa rikosseuraamusalueen arviointiyksiköön, joka ilmoittaa mihin vankilaan ja milloin tuomitun on ilmoittauduttava rangaistustaan suorittamaan.
- Arviointiyksikkö voi sijoittaa enintään yhden vuoden vankeusrangaistukseen ja/tai sakon muuntorangaistukseen tuomitun avolaitokseen suoraan vapaudesta. Edellytyksenä on, että tuomittu sitoutuu päihteettömyyteen ja sen valvontaan.
Syyttömästi vangituille tai tuomituille aiheutuneista vahingoista voi hakea korvausta Valtiokonttorista.
Lykkäys rangaistuksen aloittamiseen
Vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon aloittamiseen voi hakea lykkäystä, jos lykkäyksellä voitaisiin olennaisesti vähentää vankilaan lähdön aiheuttamia menetyksiä tai vaikeuksia. Vankeusrangaistukseen ja sakon muuntorangaistukseen tuomitun rangaistuksen täytäntöönpanoa lykätään, jos tuomitun sairauden tai vamman hoito vaarantuisi vankilaan toimittamisesta.
- Sosiaalisin ja taloudellisin perustein haetusta lykkäyksestä päättää ulosottomies ja sairauden, vamman tai raskauden perusteella haetusta lykkäyksestä Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö. Ulosottomiehen päätökseen voi hakea muutosta tekemällä oikaisuvaatimuksen aluevankilan johtajalle. Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön päätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen.
- Sosiaalisin ja taloudellisin perustein myönnetty lykkäys voi kestää enintään kuusi kuukautta. Uusi, enintään kuuden kuukauden pituinen lykkäys voidaan myöntää vain poikkeuksellisesti ja sellaisella perusteella, jonka voimassaolon päättymisaika on tiedossa.
- Sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpanoa ulosottomies voi lykätä enintään kolmella kuukaudella.
Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoon ei voi saada lykkäystä.
<< Takaisin - Tulosta sivu
|