Suomeksi  |  På svenska  |  In English Palaute  |  Sivukartta  |  Asiahakemisto
   Etusivu   
   Ajankohtaista   
   Seuraamukset   
   Täytäntöönpano   
        Etusivu Täytäntöönpano Vapautuminen
 
 
Vapautuminen


Vapautumisen valmistelu
Lykkäämisperusteet
Ehdonalainen vapaus
 

Vapautuminen

Vankilasta vapautuminen

Vanki, joka rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana ei ole ollut suorittamassa vankeusrangaistusta, voi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan rangaistuksesta puolet. Alle 21-vuotiaana rikoksen tehneellä vastaava aika on yksi kolmasosa.

Muussa tapauksessa vankeusrangaistukseen tuomittu voi päästä ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorittanut rangaistuksestaan kaksi kolmasosaa. Alle 21-vuotiaana rikoksen tehneellä vastaava aika on puolet suoritetusta tuomiosta.

Ehdonalaiseen voi päästä aikaisintaan, kun rangaistusta on suoritettu vähintään 14 päivää.

Koko rangaistusaikaa suorittava voi tietyin edellytyksin päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan rangaistuksestaan viisi kuudesosaa ja vähintään kolme vuotta. Vapauttamisesta päättää Helsingin hovioikeus.

Sakon muuntorangaistukseen tuomittu suorittaa rangaistuksensa kokonaan. Samalla kertaa suoritettavan useamman sakon muuntorangaistuksen enimmäismäärä on 90 päivää. Samalla kertaa suoritettavan useamman vankeusrangaistuksen enimmäismäärä on 20 vuotta.

Elinkautisesta vapautuminen

Myös elinkautiseen vankeuteen tuomittu voi päästä ehdonalaiseen vapauteen. Vapauttamisesta päättää Helsingin hovioikeus.
Ehdonalainen vapautuminen on mahdollista, kun vankeutta on suoritettu vähintään 12 vuotta. Alle 21-vuotiaana rikoksen tehneellä vastaava aika on 10 vuotta.

Elinkautisesta vankeudesta voi vapautua myös tasavallan presidentin armahduksella.

Sivun alkuun

Koeaika ja valvonta

Ehdonalaisesti vapautuneelle määrätään koeaika, joka on enintään kolme vuotta.
Elinkautisesta vankeudesta ehdonalaisesti vapautuneen koeaika on aina kolme vuotta.

Keskimäärin joka viides ehdonalaisesti vapautuva määrätään valvontaan. Valvonnan järjestämisestä ja toteuttamisesta vastaa Rikosseuraamuslaitos. Valvontaan määrätään, jos koeaika on vuotta pitempi tai rikos on tehty alle 21-vuotiaana. Myös vanki itse voi pyytää valvontaan.

Jos ehdonalaisessa vapaudessa oleva syyllistyy koeaikana uuteen rikokseen, tuomioistuin ratkaisee tuleeko jäännösrangaistus panna täytäntöön kokonaan vai osittain. Valvontavelvollisuuden törkeän rikkomisen johdosta tuomioistuin voi määrätä jäännösrangaistusta pantavaksi täytäntöön 4-14 päivää.

Valvottu koevapaus

Sekä määräaikaista rangaistusta että elinkautista vankeutta suorittava vanki voidaan tietyin edellytyksin sijoittaa valvottuun koevapauteen vankilan ulkopuolelle enintään kuusi kuukautta ennen ehdonalaista vapauttamista. Koko rangaistusta suorittavilla, mikäli he eivät ole päässeet ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan viisi kuudesosaa tuomiosta, pakollinen valvottu koevapaus kestää 3 kuukautta ennen vapautumista.

Vangilta edellytetään päihteettömyyden ja muiden hänelle asetettavien ehtojen noudattamista koevapauden aikana. Koevapautta varten laaditaan toimeenpanosuunnitelma, johon sisältyy mm. koevapaudessa olevan asuminen ja toimeentulo, toimintavelvoite, päivittäinen toiminta-aika sekä koevapauden valvonta. Koevapauden valvonnasta vastaa vankila.


Sivun alkuun

<< Takaisin - Tulosta sivu
     
RISE Keskushallinto | Albertinkatu 25 A, PL 319 | 00181 Helsinki | Puh. 029 56 88500 | Fax 029 56 88446 | info.rise@om.fi    Muut yhteystiedot