Ansiot ja rahankäyttö
Työtä tekevä ja koulutukseen tai kuntoutukseen osallistuva vanki saa verotonta toimintarahaa. Toimintaraha on 0,70 tai 0,90 euroa tunnilta. Avolaitoksissa ja hyvän suoriutumisen perusteella myös suljetuissa laitoksissa toimintaraha voi olla 1,20 euroa tunnilta.
Avolaitoksissa on mahdollista tehdä myös työtä, josta saa veronalaista palkkaa. Palkka on 3,70, 4,10 tai 4,50 euroa tunnilta. Jos työtä tehdään muun kuin Vankeinhoitolaitoksen lukuun (esim. entisissä työsiirtoloissa), palkka on 6,00, 6,70 tai 7,30 euroa tunnilta. Palkasta maksetaan vero ja korvaus laitokselle ruoka- ja ylläpitokustannuksista sekä mahdollinen velkojen ulosmittaus ja pidätys vahvistetun elatusmaksun maksamiseen.
Niiltä säännöllisen työ- ja toiminta-ajan tunneilta, joilta vanki ei saa toimintarahaa tai palkkaa, maksetaan käyttörahaa 0,30 euroa tunnilta. Jos vanki ei osallistu toimintaan hänestä itsestään johtuvista syistä, käyttöraha on 0,15 euroa tunnilta.
Toiminta- ja käyttöraha voidaan jättää kokonaan tai osittain maksamatta, jos vanki saa muilta viranomaisilta tukea toimintaansa (esim. opintorahaa). Rahan hallussapito
Suljetuissa laitoksissa vankien ei ole sallittua pitää hallussaan käteistä rahaa.
Vangin rahavarat ja maksetut toiminta- ja käyttörahat talletetaan vangin tilille, jota ylläpidetään vankilan hallinnossa. Tililtä vangilla on mahdollisuus käyttää rahojaan esim. vankilan kaupassa. Ansaitsemansa toimintarahan lisäksi vangit saavat suljetuissa laitoksissa käyttää omaa rahaa 85 euroa kuukaudessa. Mikäli joku haluaa lahjoittaa vangille käyttörahaa, hänen on laitettava raha vankilan tilille, josta se siirretään vangin käyttöön henkilötilille (kts. lahjoitukset vangeille).
Avolaitoksissa rahan hallussapito on vangeille sallittua. Avolaitospalkat maksetaan vangeille käteisenä, jota he saavat käyttää omiin ostoksiinsa tai tallettaa pankkitilille.
<< Takaisin - Tulosta sivu
|