Suomeksi  |  På svenska  |  In English Palaute  |  Sivukartta  |  Asiahakemisto
   Etusivu   
   Ajankohtaista   
   Seuraamukset   
   Täytäntöönpano   
        Etusivu Täytäntöönpano Toiminnot Työtoiminta
 
 
Työtoiminta


Teollisuus ja käsityöt
Maatalous
Kiinteistönhoito ja rakennustoiminta
Siviilityö
Oma työ
 

Työtoiminta

Työn tekemisen tavoitteena on vangin ammattitaidon ja työkyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen. Näin parannetaan vangin mahdollisuuksia toimeentuloon myös vapautumisen jälkeen. Työnteolla pyritään myös normalisoimaan vankilaelämää.

Metalliverstaalla
Työssä käy päivittäin 35 % vangeista. Puolet vankityöpäivistä tehdään vankiloiden taloushuollossa, kiinteistöjen hoidossa tai rakentamisessa ja toinen puoli tuotannossa. Tuotteet markkinoidaan valtion ja kuntien laitoksille, elinkeinoelämälle tai suoraan kuluttajille myymälöiden kautta.

Vankiloiden työaloja ovat mm:

Vankiloiden tuotannon vuositulot olivat vuonna 2009 noin 10,2 miljoonaa euroa, mistä sisäisiä tuloja on n. 2,5 miljoonaa euroa. Tuotteista osa jää vankiloiden käyttöön, esim. sellikalusteita ja vankivaatteita. Tuloilla on mahdollista kattaa tuotannosta aiheutuneet välittömät menot, vankien toimintarahat ja avolaitospalkat.

Vankien säännöllinen työaika on avolaitoksissa enintään 38 tuntia 15 minuuttia viikossa ja suljetuissa laitoksissa 35 tuntia viikossa. Työstä vangeille maksetaan toimintarahaa (suljetut laitokset) tai avovankilapalkkaa (avolaitokset).

Vankiloiden työtoiminnan periaatteena on normaaliuden periaate: vankityön tulisi vastata yleisesti yhteiskunnassa tehtävää työtä. Valmentavassa työssä tulisi lisäksi seurata ammatillisessa kuntoutuksessa yleisesti noudatettavia menetelmiä.
Vankityössä on mahdollista suorittaa oppisopimuksella näyttötutkintoja tai tutkinnon osia.

Vangilla on tietyin edellytyksin mahdollisuus käydä työssä vankilan ulkopuolella (siviilityö). Lisäksi vanki voi tehdä vankilassa työtä omaan lukuunsa (oma työ).


Sivun alkuun

<< Takaisin - Tulosta sivu
     
RISE Keskushallinto | Albertinkatu 25 A, PL 319 | 00181 Helsinki | Puh. 029 56 88500 | Fax 029 56 88446 | info.rise@om.fi    Muut yhteystiedot