Suomeksi  |  På svenska  |  In English Palaute  |  Sivukartta  |  Asiahakemisto
   Etusivu   
   Ajankohtaista   
   Seuraamukset   
   Täytäntöönpano   
        Etusivu Täytäntöönpano Yhteydet ulkopuolelle Poistumisluvat
 
 
Poistumisluvat


 

Poistumisluvat

Vangille voidaan myöntää poistumislupa (loma) sen jälkeen, kun vankilassaoloajasta on kulunut kaksi kolmasosaa tai kun kysymyksessä on tärkeä syy.

Poistumislupa voidaan myöntää, jos on todennäköistä, että vanki noudattaa lupaehtoja. Anomusta ratkaistaessa on otettava huomioon kaikki tiedossa olevat seikat, joilla saattaa olla merkitystä arvioitaessa, tulisiko vanki noudattamaan lupaehtoja. Ellei lupaehtojen noudattamista pidetä riittävän todennäköisenä, vangille voidaan myöntää poistumislupa saatettuna.

Poistumislupaa saa korkeintaan kolme vuorokautta kahden kuukauden aikana.

Suurin osa poistumislupa-anomuksista ratkaistaan vankiloissa. Elinkautisvankien ja koko rangaistusta suorittavien poistumisluvista päättää Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja.

Poistumislupamatka voidaan tietyissä tapauksissa maksaa valtion varoista.

Jos vanki noudattaa poistumisluvan ehtoja, poissaoloaika luetaan rangaistuajaksi.

Vuonna 2010 anotuista 13 997 poistumisluvasta myönteisen päätöksen sai 10 669 kappaletta eli 76 %.

Myönnetyistä poistumisluvista vangit käyttivät vuonna 2010 yhteensä 10 427. Lupaehdot rikottiin 495 poistumisluvan osalta eli 4,7 %:ssa tapauksista.


Sivun alkuun

<< Takaisin - Tulosta sivu
     
RISE Keskushallinto | Albertinkatu 25 A, PL 319 | 00181 Helsinki | Puh. 029 56 88500 | Fax 029 56 88446 | info.rise@om.fi    Muut yhteystiedot