Suomeksi  |  På svenska  |  In English Palaute  |  Sivukartta  |  Asiahakemisto

   Etusivu   
   Ajankohtaista   
   Seuraamukset   
   Täytäntöönpano   
   Toimipaikat   
   Yhteystiedot   
        Etusivu Rikosseuraamuslaitos Tilastot Vangit
 
 
Vangit


 

Vangit

Vuonna 2008 keskivankiluku oli 3 526, kun se vuotta aikaisemmin oli 3 551. Vankeusvankeja oli keskimäärin 66 ja sakkovankeja 13 edellisvuotta vähemmän. Tutkintavankeja oli puolestaan keskimäärin 53 edellisvuotta enemmän. Ulkomaalaisten osuus kaikista vangeista on hieman lisääntynyt. Vuonna 2008 heitä oli 9,2 % vangeista, 325 henkilöä. Vuonna 2000 heidän prosentuaalinen osuutensa oli 6,1 % (173 henkilöä).

Suomen vankiluku on edelleen Euroopan pienimpiä. Yhdysvalloissa ja Venäjällä on vankeja suhteellisesti noin 10 kertaa enemmän kuin Suomessa. Muissa pohjoismaissa on suhteellinen vankiluku likimain sama kuin Suomessa.

Vuonna 2008

  • Vangit olivat keskimäärin 36-vuotiaita.
  • Eronneita on enemmän kuin naimisissa olevia.
  • 56 % vangeista on naimattomia.
  • Elinkautisvankeja vuoden lopussa 151 (144), joista 8 (8) naisia. Elinkautisten rangaistusten pituus on viime vuosina ollut keskimäärin 12-14 vuotta.
  • Nuoria alle 21-vuotiaita oli päivittäin keskimäärin 96 (87)
  • Naisvankeja oli päivittäin keskimäärin 232 (244).
  • Sakkovankeja oli päivittäin keskimäärin 121 (134).
  • Tutkintavankeja oli päivittäin keskimäärin 559 (506).

(suluissa edellisen vuoden luku)



(12kB) Vankilukuilmoitus 1.1.2009

(10kB) Vankiluku, vankitilat ja henkilökunnan määrä vankiloittain vuonna 2008


Sivun alkuun

<< Takaisin - Tulosta sivu
     
RISE Keskushallinto | Albertinkatu 25 A, PL 319 | 00181 Helsinki | Puh. 010 36 88500 | Fax 010 36 88446 | info.rise@om.fi    Muut yhteystiedot