Rikokset
Suurin vankiryhmä koostuu päärikoksena väkivaltarikoksista tuomituista. Noin 40 % vangeista kuuluu tähän ryhmään. Näiden lisäksi noin 6 prosenttia suorittaa rangaistustaan ryöstöstä. Joka viides vanki on tuomittu joko henkirikoksesta tai sen yrityksestä. Huumerikolliset, rattijuopot ja varkaat ovat kokojärjestyksessä seuraavat vankiryhmät.
Huumerikoksesta päärikoksena tuomittujen määrä on kasvanut seitsenkertaiseksi 1980-luvun puolivälin tilanteesta. Vuonna 2011 toukokuun 1. päivänä vankiloissa oli 448 huumerikoksesta tuomittua. Lisäksi 165 (125) vankia oli tutkintavankina syytteessä huumerikoksesta.
Ensikertaisten vankeusvankien osuus on hieman noussut ollen vuonna 2011 noin 33 prosenttia. Joka viides vangeista on ollut vähintään kahdeksan kertaa vankilassa.
<< Takaisin - Tulosta sivu
|