Suomeksi  |  På svenska  |  In English Palaute  |  Sivukartta  |  Asiahakemisto
   Etusivu   
   Ajankohtaista   
   Seuraamukset   
   Täytäntöönpano   
        Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Tiedotteet 2006 Elinkautisvankien määrä noussut vuodessa merkittävästi
 
 
Elinkautisvankien määrä noussut vuodessa merkittävästi


 

Elinkautisvankien määrä noussut vuodessa merkittävästi

21.6.2006
Rikosseuraamusvirastossa on valmistunut vuosittain toukokuun 1. päivä tehtävä poikkileikkausraportti vankirakenteesta.


Raportin mukaan väkivaltarikoksista tuomitut ovat edelleen suurin vankiryhmä. Elinkautisvankeja on peräti 19 enemmän kuin vuotta aiemmin, nyt yhteensä 128. Siveellisyysrikoksista tuomittuja on 23% edellisvuotta enemmän.

Toukokuun ensimmäisenä päivänä 2006 vankiloissa oli kaikkiaan 3 848 vankia, mikä on kutakuinkin saman verran kuin viime vuonna samaan aikaan. Sakkovankeja oli 33 edellisvuotta enemmän ja tutkintavankeja puolestaan 58 edellisvuotta vähemmän. Elinkautisvankeja oli peräti 19 enemmän kuin vuotta aiemmin, kaikkiaan 128.

Toukokuun ensimmäisenä päivänä vankiloissa oli 1 248 väkivaltavaltarikoksista tuomittua vankia. Väkivaltarikoksista tuomitut ovat suurin vankiryhmä ja heidän määränsä on ollut kasvusuuntainen. Edellisvuodesta väkivaltarikoksista tuomittujen määrä kasvoi kuudella prosentilla.

Siveellisyysrikoksista tuomittuja oli 101, mikä on 23 prosenttia edellisvuotta enemmän. Ryöstöistä tuomittuja oli tämän vuoden vankirakennekartoituksessa 214, vajaa 9 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Huumerikoksista tuomittujen määrä puolestaan jatkoi edellisvuonna alkanutta vähenemistä. Huumerikoksista tuomittuja oli 484, mikä on 5 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Omaisuusrikoksista tuomittujen määrä väheni edellisvuodesta 8 prosenttia ja liikennejuopumuksesta tuomittujen määrä 6 prosenttia.

Vankiloiden tilanahtaus ei ole hellittänyt vuoden 2005 ennätystasosta. Suljettujen laitosten käyttöaste on säilynyt korkeana varsinkin eteläisessä Suomessa. Helsingin vankilan käyttöaste oli toukokuun alussa 140% ja Vantaan vankilan 137%. Yli 120% käyttöasteella toimivat Keravan, Konnunsuon, Kylmäkosken ja Lounais-Suomen vankilat. Tiukin yliasutustilanne on kuitenkin Vaasan vankilassa, missä vankipaikkoja on 65 ja vankeja sisällä 101 eli käyttöaste on 155 prosenttia.

Lisätietoja: erikoistutkija Marja-Liisa Muiluvuori, p. 010 36 88571

Raportti vankirakenteesta ilmestyy Rikosseuraamusviraston monistesarjassa (7/2006) ja se on luettavissa tästä


Sivun alkuun

<< Takaisin - Tulosta sivu
     
RISE Keskushallinto | Albertinkatu 25 A, PL 319 | 00181 Helsinki | Puh. 029 56 88500 | Fax 029 56 88446 | info.rise@om.fi    Muut yhteystiedot