Suomeksi  |  På svenska  |  In English Palaute  |  Sivukartta  |  Asiahakemisto
   Etusivu   
   Ajankohtaista   
   Seuraamukset   
   Täytäntöönpano   
        Etusivu Ajankohtaista Tiedotteet Rikosseuraamusviraston vankirakennekartoitus: Huumevankien määrä vankiloissa alhaisimmillaan koko 2000-luvulla
 
 
Rikosseuraamusviraston vankirakennekartoitus: Huumevankien määrä vankiloissa alhaisimmillaan koko 2000-luvulla


 

Rikosseuraamusviraston vankirakennekartoitus: Huumevankien määrä vankiloissa alhaisimmillaan koko 2000-luvulla

Rikosseuraamusvirasto tiedottaa 15.6.2009


Huumerikoksista tuomittujen vankien määrä Suomen vankiloissa laski kymmenen prosenttia viime vuodesta. Huumevankien määrä oli 413, mikä on alinta tasoa koko 2000-luvulla, ilmenee juuri ilmestyneestä Rikosseuraamusviraston kerran vuodessa tehtävästä vankirakennekartoituksesta.

Suomen vankiloissa oli kaikkiaan 3589 vankia, mikä on 58 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vankiluvun lisääntyminen on tapahtunut tuomionsa saaneiden vankeusvankien ryhmässä. Ensikertalaisia vangeista oli hieman edellisvuotta enemmän eli 31,4 prosenttia.

Väkivaltarikoksista tuomittuja oli vankiloissa edelleen kaikkein eniten eli 1188, mikä on noin neljä prosenttia edellisvuotista enemmän. Liikennejuopumuksista tuomittuja oli puolestaan 410, missä on lisäystä yhdeksän prosenttia.

Nuorten, 15-20–vuotiaiden vankeusvankien, määrä lisääntyi viime vuodesta peräti 67 prosenttia samalle tasolla kuin vuonna 2006. Kaikkiaan heitä oli nyt 67. Myös alle 30-vuotiaiden ja yli 50-vuotiaiden vankien määrä lisääntyi. 30 - 49 -vuotiaiden vankien määrä sen sijaan väheni.

Tilanahtaus Suomen vankiloissa jatkui. Tiukinta oli Mikkelin vankilassa, jossa käyttöaste oli peräti 166 prosenttia. Vankipaikkoja Mikkelissä on 56 ja vankeja 93. Yli 120 prosentin käyttöaste oli myös Vantaan, Kylmäkosken, Vaasan ja Kuopion vankiloissa.

Suljetuissa vankiloissa vangeista oli 73,2 prosenttia ja avolaitoksissa 26,8 prosenttia. Viime vuonna vastaavat luvut olivat suljettujen vankiloiden osalta 75,3 % ja avolaitosten osalta 24,7 %.

Raportti vankirakenteesta ilmestyy Rikosseuraamusviraston monistesarjassa (3/2009) ja on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa www.rikosseuraamusvirasto.fi.

Lisätietoja: erikoistutkija Maija-Liisa Muiluvuori, 010 36 88571


Sivun alkuun

<< Takaisin - Tulosta sivu
     
RISE Keskushallinto | Albertinkatu 25 A, PL 319 | 00181 Helsinki | Puh. 029 56 88500 | Fax 029 56 88446 | info.rise@om.fi    Muut yhteystiedot