Vankeinhoidon vuosikertomus 1999 ilmestynyt
Oikeusministerön vankeinhoito-osasto tiedottaa 24.8.2000
Vankeinhoidon vuosikertomus vuodelta 1999 on ilmestynyt. Vuosikertomus kuvaa paitsi viime vuoden vankeinhoidon toimintaa ja tuloksia, myös tulevaisuuden suuntalinjoja. Lisäksi kertomus sisältää kattavat tilastot vangeista, vankeinhoitolaitoksen taloudesta sekä pohjoismaisesta vankeinhoidosta.
Vuoden 1999 keskivankiluku oli 2743. Tällä hetkellä Suomi on pienen vankiluvun maa; Suomessa on 56 vankia 100 000 asukasta kohden, kun esimerkiksi Venäjällä tai Yhdysvalloissa luku on yli kymmenkertainen. Vankimäärän kehitys vuoden loppupuolella viittaa kuitenkin siihen, että yli 20 vuoden laskun jälkeen vankimäärä on kääntymässä nousuun.
Huumerikoksesta vankeusrangaistustaan suorittavien määrä on lähes viisinkertaistunut 80-luvun lopulta. Suurin vankiryhmä on kuitenkin edelleen törkeästä väkivaltarikoksista tuomitut. Sitä vastoin rattijuoppojen ja varkauksista tuomittujen määrä laitoksissa on voimakkaasti vähentynyt. Lyhyet rangaistukset ovat vähentyneet lähinnä yhdyskuntapalvelun lisääntyneen käytön vuoksi. Nuorten vankien määrä on pysynyt sangen vakaana ja naisvankien hieman vähentynyt.
Huumausainerikollisuuden määrän kasvaessa entistäkin nopeammin, ovat myös vankiloiden päihdeongelmat pahentuneet. Huumeidenkäytön yleistyminen aiheuttaa vankiloissa monia järjestykseen ja turvallisuuteen liittyviä ongelmia. Lisäksi huumausaineiden käyttö näkyy vankien terveydentilan ja työkyvyn heikkenemisenä sekä mm. tartuntatautien runsaana esiintyvyytenä. Vankeinhoidossa onkin panostettu entistä voimakkaammin erilaisiin päihdeohjelmiin ja muuhun uusintarikollisuutta vähentävään toimintaan. Päihdeohjelmiin osallistui vuonna 1999 yli 700 vankia. Kertomusvuonna vahvistettiin myös vankeinhoitolaitoksen päihdestrategian toimintaohje, jonka tavoitteena on entistä tehokkaampi päihteiden torjunta ja päihdekuntoutus.
Aktiivitoimintoihin oli viime vuonna sijoittuneena keskimäärin 66% vangeista. Työhön, koulutukseen tai muuhun kuntouttavaan toimintaan osallistuvien määrä on viime vuosista hieman vähentynyt. Tähän ovat syynä paitsi vankien työ- ja toimintakyvyn heikkeneminen, ennen kaikkea resurssien niukkuus. Myös avolaitostoiminta on supistunut, mihin on ollut osasyynä myös sopivien työsiirtolakohteiden puute. Avolaitoksissa vanki sitoutuu täydelliseen päihteettömyyteen ja sen kontrolloimiseen, joten tulevaisuudessa avolaitoksilla tulee olemaan entistä suurempi merkitys vankeinhoitolaitoksen päihteiden torjunnassa.
Vuonna 1999 käynnistettiin seksuaalirikollisille tarkoitettu STOP-ohjelma Kuopion lääninvankilassa. Myös työ väkivaltarikollisille tarkoitetun toimintaohjelman käyttöönottamiseksi alkoi. Näissä ohjelmissa tarkoituksena on ennen kaikkea vähentää rikosten uusimisriskiä.
Vuoden alussa uudistettiin vankeinhoito-osaston ja vankeinhoitolaitoksen organisaatiota. Vankeinhoidon laadun parantamiseksi ja tulosohjauksen tehostamiseksi vankeinhoitolaitos jaettiin kolmeen vankeinhoitoalueeseen (Etelä-Suomi, Länsi-Suomi sekä Itä- ja Pohjois-Suomi). Vankeinhoito-osaston organisaatiouudistuksen yhteydessä jatkettiin nimitys- ja muun toimivallan siirtoa organisaatiossa alaspäin.
Eräänä vankeinhoitolaitoksen keskeisistä ongelmista on vanhentuva ja peruskorjausten puutteesta kärsivä laitoskanta. Merkittävin konkreettinen saavutus oli pitkään vireillä olleen Vantaan vankilan rakennushankkeen toteutuminen eduskunnan myönnettyä varat vuoden 200 talousarvioon. Myös selvitykset uuden vankilan rakentamisesta Turun Kakolanmäellä sijaitsevien vanhojen laitosten tilalle saatiin hyvään alkuun.
Vankeinhoidon vuosikertomus on saatavilla Oikeusministeriön vankeinhoito-osaston tiedotuksessa (puh. 09-160 88417, fax. 09-160 88410, tiedotus.vaho@om.vn.fi). Lisätietoja: tiedottaja Vappu Aura (puh. 09-160 88417)
Vuosikertomus myös vankeinhoidon www-sivuilla: www.vankeinhoito.fi
<< Takaisin - Tulosta sivu
|