Oulun vankila
Oulun vankila kuuluu Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueeseen
Nahkatehtaankatu 5 90130 Oulu (PL 16, 90131 Oulu) Puhelin 029 56 86000 Fax: 029 56 86100 Sähköposti:
oulu.vankila@om.fi
Oulun vankila on tutkintavankila, jossa säilytetään Pohjois-Suomen alueilla rikoksista epäiltyjä tutkintavankeja. Oulun vankilassa pannaan täytäntöön myös vankeus- ja sakonmuuntorangaistuksia. Oulussa oli 31.12.2009 vankitiloja 87, joista yhdeksän on naisvangeille. Keskivankiluku vuonna 2009 oli 96.
Oulun vankila sijaitsee Oulun keskustan läheisyydessä osoitteessa Nahkatehtaankatu 5. Ks. kartta
Vankien vierailuajat ovat viikonloppuisin klo 9.00 - 13.30.
TOIMINTA
Oulun vankila toimii Pohjois-Suomen sijoittajayksikkönä. Vankilaan toimitetaan Oulun ja Lapin läänien alueelta yli kahden vuoden rangaistuksen saaneet miesvangit sijoitusvankilan määräämistä varten. Vankilassa laaditaan selvitykset vankila-aikaisista turvallisuusriskeistä, rikoksen uusimisriskistä ja tekijöistä, joihin vaikuttamalla em. riskejä voidaan vähentää. Arvioiden pohjalta laaditaan vankeusajan toimintoja koskeva alustava suunnitelma ja tehdään vankia koskeva ensimmäinen sijoituspäätös.
Oulun vankilassa vangeilla on mahdollisuus työskennellä kiinteistöjen ylläpitotehtävissä, taloushuollon tehtävissä sekä tuotantotoiminassa puusepänteollisuudessa ja kirjansitomossa. Puusepänteollisuudessa valmistetaan mm. pirttikalusteita Oulu -tuotemerkillä.
Vankilakoulussa, joka toimii yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa, vangeilla on mahdollisuus suorittaa peruskoulun ja lukion oppimäärä. Oppisopimuskoulutuksena on mahdollista suorittaa puualan perustutkinto. Tietyin edellytyksin Oulun vankilasta on mahdollista myös käydä opiskelemassa tai työssä laitoksen ulkopuolella.
Työn tai koulutuksen lisäksi vangeille järjestetään toimintakykyä ylläpitävää ja kuntouttavaa toimintaa. Vangilla on mahdollisuus päästä päihdekuntoutukseen katkaisuhoidon ja päihdearvion kautta. Laitoksessa annetaan päihdeinformaatiota ja harjoitetaan motivointia. Vankilalla on päihdekuntoutusosasto, jossa toteutetaan omaa päihdekuntoutusohjelmaa. Lisäksi vankilassa toteutetaan ongelmanratkaisutaitoja kehittävää Cognitive Skills -ohjelmaa sekä väkivaltaisen taustan omaaville vangeille tarkoitettua Suuttumuksen hallinta -kurssia.
Vapaa-aikana vangeilla on mahdollisuus harrastaa liikuntaa, askartelua, ulkoilua, käyttää kirjaston palveluja tai käydä hengellisissä tilaisuuksissa. Oulun vankilassa on myös SPR:n vankilavierailijatoimintaa.
HENKILÖSTÖ
Henkilöstön määrä: 92 (Ouv 77 + Ylitornio 15) Henkilöstön rakenne:
- Johto ja hallinto 10
- Valvonta 57
- Työtoiminta 9
- Perushuolto 7
- Kuntoutus, koulutus, sosiaalityö 9
Yhteystiedot: Sähköposti: etunimi.sukunimi@om.fi
- Johtaja Margit Kyngäs, puh. 029 56 86020
- Apulaisjohtaja Tapio Iinatti (turvallisuus), puh. 029 56 86024
OULUN VANKILAN MYYMÄLÄ
Avoinna Ma-To klo 9.00 - 15.50 Pe 9.00 - 14.00 Puh. 029 56 86063 Sähköposti:
oulu_myymala.vhl@om.fi
Vankilan myymälässä myynnissä vankilan työtoiminnantuotteita, mm. kalusteita ja kalastustarvikkeita. Myynnissä myös muiden vankiloiden tuotteita.
Puheluhinnat
Kaikista hallinnonalan yksiköihin soitetuista 029 56 –alkuisista puheluista peritään vain soittajan oman operaattorin sopimuksen mukainen paikallisverkko- tai matkapuhelinmaksu.
Soitettaessa 0100-alkuiseen kansalaisten asiointinumeroon tai matkaviestinverkon numeroon (esimerkiksi 040- tai 050-alkuiseen numeroon) hinta on myös näissä soittajan oman operaattorin sopimuksen mukainen paikallisverkko- tai matkapuhelinmaksu.
Ulkomailta soitettaessa hinnan määrittelee paikallinen operaattori.
Käytöstä 15.11.2011 poistuneet numerot
Oikeusministeriön hallinnonalan uudet puhelinnumerot otettiin käyttöön 15. marraskuuta.
Soitettaessa 15.11.2011 jälkeen käytöstä poistuneeseen rikosseuraamusalan 010 36 -alkuiseen vaihdenumeroon tai sen ohivalintanumeroihin maksaa puhelu * kiinteän puhelinverkon liittymästä 8,28 senttiä/puhelu + 5,95 senttiä/minuutti ja * matkaviestinverkon liittymästä 8,28 senttiä/puhelu + 17,04 senttiä/minuutti. Hinnat sisältävät 23 %:n arvonlisäveron.
Lisämaksulliset 010 36 -alkuiset numerot säilyvät uusien rinnalla maaliskuun 2012 alkuun. Tänä aikana vanhaan numeroon soitettu puhelu ohjautuu automaattisesti uuteen numeroon. Vanhaan numeroon soitettaessa puhelu on soittajalle lisämaksullinen. Maaliskuun alun jälkeen vanhat numerot ohjataan tiedotteeseen ja ne lakkaavat toimimasta viimeistään kesällä 2012.
Yritysnumeroiden hinnat (Viestintävirasto)
Päivitetty 15.11.2011
<< Takaisin - Tulosta sivu
|