Vanajan vankilan naisvangit haastavat tanssiin

Julkaistu 28.6.2018

Maaliskuussa 2018 Vanajan avovankilan naisvankien kanssa käynnistettiin tanssiprojekti. Projektissa luotiin ja harjoiteltiin tanssiteos, joka videoitiin kesäkuussa Vanajan vankilan naisten osaston alueella ja julkaistiin 27.6.2018 Youtubessa.

Tanssiprojekti on jatkumo Vanajan vankilassa jo pitkään jatkuneelle teatterityölle. Vanajan vankila on yhdessä Taittuu ry:n kanssa tehnyt pioneerityötä ammattimaisesti tuotetun vankilateatterin parissa valmistaen teatteriproduktioita parin vuoden välein vuodesta 2008 lähtien.

Kulttuuritoiminta on osa Vanajan vankilan pitkäjänteistä naisvankien kuntouttavaa toimintaa. Naisvankien taustoissa Suomessa korostuu usein hyvin raskas traumatausta, jonka käsittely monipuolisin keinoin on tärkeää kuntoutumisen ja rikoksettomuuden näkökulmasta.

Tanssiprojektin tarkoituksena on ollut tarjota naisille uusi, liikunnallinen tapa itseilmaisuun. Tavoitteena, kuten teatteriprojekteissakin, on myös opetella yhteiskunnassa pärjäämisen kannalta olennaisia taitoja kuten pitkäjänteisyyttä, ryhmätyötaitoja, palautteen antamista ja vastaanottamista sekä toki kokea onnistumisia.

Tanssiryhmä koostui 13 naisvangista, jotka harjoittelivat McDance tanssikoulun Tea Geitelin ja Hannakaisa Länsisalmen ohjauksessa luotua koreografiaa. Ohjattujen harjoitusten väleissä tanssijat harjoittelivat omaehtoisesti. Koska tavoitteena oli alusta lähtien laittaa video laajaan jakeluun Youtubeen ja sosiaaliseen mediaan, haluttiin videolle ammattimainen ulkoasu ja toteutus. Yhteistyökumppaneiksi lupautuivat Paola ja Pirjo Suhonen Ivana Helsingistä. Ivana Helsinki vaatetti tanssijat ja Paola Suhonen ohjasi, kuvasi ja editoi tanssivideon.

Onnistuneen projektin lopputuloksen myötä haluamme haastaa naisvankiloita ympäri maailman tuottamaan omia tanssivideoitaan. Liputamme videoesityksellämme vankien kulttuuritoiminnan ja toisaalta aidosti kuntouttavien vankilaympäristöjen merkityksen puolesta, erityisesti naisvankien kohdalla.

Lisätietoja:
Vanajan vankilan johtaja Kaisa-Tammi Moilanen, kaisa.tammi-moilanen(at)om.fi, p. 050 3849117
Ivana Helsinki Pirjo Suhonen, pirjo(at)ivanahelsinki.com, p. 050 3476131
McDanze Tea Geitel, tea.geitel(at)mcdanze.fi, p. 050 5384485

Linkki videoon: https://youtu.be/wzC206VfCqQ