
Yhteydet ulkopuolelle
Vangin on pyydettäessä ilmoitettava kenen kanssa hän aikoo puhua. Puhelua saadaan kuunnella, jos epäillään väärinkäytöksiä. Kuuntelusta on ilmoitettava etukäteen vangille ja puhelun vastaanottajalle. Vankilan toimintaa valvovan viranomaisen, vangin asianajajan tai yleisen oikeusavustajan ja vangin välistä puhelua ei saa kuunnella. Kirjeenvaihdolle ei ole määrällisiä rajoituksia. Vangille saapuva ja hänen lähettämänsä posti voidaan kuitenkin läpivalaista tai lukea, mikäli siihen on erityinen syy (esim. epäily kielletyistä aineista tai rikoksen estäminen). Vangeilla on oikeus ottaa vastaan vieraita tapaamista varten varattuina aikoina viikonloppuisin ja erityisestä syystä muulloinkin. Vankiloissa on myös perhetapaamishuoneita, joissa lähiomaiset voivat tavat kodinomaisissa olosuhteissa muutaman tunnin ajan ilman valvontaa. Vangille voidaan myöntää
poistumislupa sen jälkeen, kun vankilassaoloajasta on kulunut kaksi kolmasosaa tai kun kysymyksessä on erittäin tärkeä syy. |