
Rikosseuraamusvirasto on tyytyväinen hallituksen linjauksiin vankeinhoidon tulevaisuudestaRikosseuraamusvirasto tiedottaa 22.1.2009 Hallitus tuki yksimielisesti keskiviikon 21.1. iltakoulussaan oikeusministeriön esitystä suljettujen vankipaikkojen vähentämisestä sekä rikosseuraamusalan siirtymisestä kolmeen täytäntöönpanoalueeseen nykyisen viiden sijasta. Lisäksi hallitus puolsi uusien avoseuraamusten käytön laajentamista. Esimerkiksi lakiesitys sähköisestä valvontarangaistuksesta on valmisteilla oikeusministeriössä ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä. Rikosseuraamusviraston pääjohtaja Esa Vesterbackan mielestä nyt syntynyt päätös on vankeinhoidon kehittämisen kannalta tarpeellinen. Päätös tarkoittaa Konnunsuon vankilan toiminnan vähittäistä lakkauttamista ja Pelson vankilan toiminnan supistamista 120-paikkaiseksi suljetuksi vankilaksi vuoteen 2012 mennessä. Pääjohtaja Vesterbackan mukaan rakenteelliset uudistukset rikosseuraamusalalla mahdollistavat tuottavuusohjelman toteuttamisen kestävällä tavalla. Henkilöstön aseman turvaamiseen kiinnitetään pääjohtaja Vesterbackan mukaan erityistä huomiota. Tukitoimenpiteiden organisointi on käynnistetty Konnunsuon ja Pelson vankiloissa. Kaikille vakituisessa virkasuhteessa oleville voidaan tarjota työtä rikosseuraamusalalla. Lisätietoa: Pääjohtaja Esa Vesterbacka, Rikosseuraamusvirasto, puh. 010 36 88400
|