1/2003 Vankien terveydenhuollon kehittäminen
Tiivistelmä
Vankien terveydenhuollon selvittäminen tuli ajankohtaiseksi, sillä vankien terveydentila on huonontunut ja heidän terveydenhuollolliset tarpeensa ovat kasvaneet. Vankien terveydentilan huonontuessa myös vankien vaatima erikoissairaanhoidon tarve ja sen myötä Vankeinhoitolaitoksen terveydenhuollon kustannukset ovat olleet voimakkaassa kasvussa. Terveydenhuollon kustannukset olivat 52.2 miljoonaa markkaa vuonna 2001. Ulkopuolisten sairaalahoitojen kustannukset lähes kaksinkertaistuivat vuodessa. Vankien terveydenhuollolliset tarpeet ovat kasvaneet johtuen vankien päihdeongelmaisuudesta, heikosta terveydentilasta ja työkyvystä mutta myös vankiluvun kasvusta. Olennaista vankien terveydenhuollon kustannuksissa on se, että Vankeinhoitolaitos ei juurikaan voi itse vaikuttaa kustannusten kehittymiseen. Sairaat ja hoidon tarpeessa olevat vangit on hoidettava rangaistuksen täytäntöönpanon aikana.
Vankiloiden terveydenhuollon pääperiaatteena on järjestää vankiloiden olot sellaisiksi, että vangilla on muun väestön kanssa yhdenvertainen mahdollisuus terveytensä edistämiseen, sairauksien ehkäisyyn ja riittäviin terveydenhuollon palveluihin. Vangin terveydelle ei saa aiheutua haittaa vankilassa olosta. Vankilassa pyritään myös terveydenhuollon keinoin edistämään vangin selviytymistä vapaudessa. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista koskee myös vankipotilaita.
Työryhmä tekemän selvityksen mukaan vankien suurimmiksi sairausryhmiksi todettiin huumausaineiden haitallinen käyttö tai huumeriippuvuus (46%), alkoholiriippuvuus (39%), vankilassa hoitoa vaatinut psykiatrinen häiriö tai sairaus (39%) ja lähinnä suonensisäisen huumeiden käytön kautta leviävät virussairaudet (28%). Seuraavaksi yleisimpiä olivat tapaturmat ja niiden jälkitilat (13 %), hengityselinsairaudet (8 %), tuki- ja liikuntaelinsairaudet (8 %), neurologiset sairaudet (6 %) ja sydämen sekä verenkiertoelimistön sairaudet (4 %). Jotain lääkärin määräämää lääkitystä sai peräti 58 % vangeista.
Työryhmä pitää erittäin tärkeänä sitä, että vankeinhoitolaitos tuottaa pääosin itse terveydenhuollon palvelunsa ja toimii itsenäisesti. Ulkopuolisia terveydenhuollon palveluja käytettäisiin kuten tähänkin asti. Työryhmä pitää erittäin tärkeänä, että Rikosseuraamusvirastoon varattaisiin yhteinen määräraha ulkopuolisia hoitopäivämaksuja ja poliklinikkamaksuja varten.
Työryhmä selvitti laitoksittain vankipaikat, vankimäärät ja terveydenhuoltohenkilökunnan virat. Tähän perustuen työryhmä laati suunnitelman tarvittavista terveydenhuoltohenkilökunnan lisäresursseista. Työryhmä kiinnittää huomiota siihen, että sairaanhoitajia tarvitaan lisää erityisesti vangin tulotilanteessa, jolloin sairaanhoitaja tekee tulohaastattelun, arvioi päihdekäyttöä ja toteuttaa mahdollisen vieroitushoidon lääkärin määräyksen mukaisesti sekä tekee työhön sijoitettavalle vangille työhöntulotarkastuksen.
Työryhmän kliiniseen kokemukseen ja nyt suoritettuun selvitykseen nojautuen on ilmeistä, että syrjäytyneisyyteen liittyvät vakavat terveysongelmat ovat maassamme enenevästi langenneet vankeinhoidon terveydenhuollon hoidettaviksi. Taustalla näyttää selvästi olevan alkoholin ja huumeiden käytön lisääntyminen, ja hyvin todennäköisesti myös kunnallisen psykiatrisen sairaanhoidon raju heikentäminen 1990-luvun alussa. Vakavasti häiriintyneitä, jopa kroonisesti skitsofreenisiä potilaita päätyy päihderiippuvuuden kautta vankilaan, koska heidän tuomionsa ovat niin lyhyitä, ettei heille tehdä mielentilatutkimusta. Osa heistä suorittaa myös sakonmuuntorangaistuksia. Yli neljänneksellä vangeista on lähinnä suonensisäisten huumeiden käytön kautta leviävä virusperäinen maksatulehdus. Jos sitä yleisesti seuraavaa ja myös sekä sukupuoliteitse että veritartuntana leviävää HIV-epidemiaa ei kyetä estämään, on olemassa huomattava vaara sairauksien leviämisestä. Vankien terveydenhuolto on kriisiytymässä, ja sen rahoituksen liittäminen osaksi laajempaa valtakunnallista järjestelmää olisi perusteltua.
Julkaistu 30.1.2014