Historian hämäristä Turun Saramäkeen ja Vantaalle - Psykiatrinen vankisairaala täyttää 100 vuotta

Koko maan vankien akuutista psykiatrisesta sairaalahoidosta vastaava Psykiatrinen vankisairaala juhlii 100-vuotista toimintaansa torstaina 29.9.2011 Turun Linnassa. Sairaalan Turun ja Vantaan yksiköissä on vuosittain noin 450 hoitojaksoa, ja syyskuun alusta voimaan tulleen lain muutoksen mukaan kaikkien ehdonalaiseen pyrkivien elinkautisvankien väkivaltariski arvioidaan Psykiatrisessa vankisairaalassa ennen vapauttamista. Molemmissa yksiköissä tehdään myös oikeuden määräämiä mielentilatutkimuksia.

Psykiatrinen vankisairaala sai alkunsa, kun suuriruhtinas Nikolai II vuonna 1904 viitisentoista vuotta kestäneen valmistelun jälkeen antoi Armollisen Käskykirjeen mielisairaalan rakentamisesta vankilan yhteyteen Kakolanmäelle Turkuun. Jo rakennusvaiheessa sairaalan lempinimeksi muodostui Annes, joka juontuu rakennuspiirustuksiin latinaksi merkitystä rakennuksen nimestä Adnex, joka tarkoittaa mm. lisärakennusta ja sivuelintä.

Turun kuritushuoneen viereisen mielisairaalan nimellä toimintansa vuonna 1911 aloittanut yksikkö kehittyi sittemmin hallinnollisesti itsenäiseksi Vankimielisairaalaksi. Sen pienemmäksi sisaryksiköksi perustettiin 1974 psykiatrinen osasto Helsingin keskusvankilaan.

Nykyisin vankeinhoidon valtakunnalliseen terveydenhuoltoyksikköön kuuluva Psykiatrinen vankisairaala muodostettiin syksyllä 2006 yhdistämällä hallinnollisesti Vankimielisairaala, Vantaan vankilaan siirtynyt aiempi Helsingin vankilan psykiatrinen osasto sekä Turun ja Vantaan vankiloiden psykiatriset poliklinikat.

Turussa tahdosta riippumaton hoito, Vantaa vastaa pääkaupunkiseudun tarpeista

Psykiatrisen vankisairaalan Turun yksikkö vastaa koko maan vankien akuutista tahdosta riippumattomasta hoidosta. Sairaalalla on ainoana vankilaterveydenhuollon yksikkönä ympärivuorokautinen päivystysvalmius viikonloppuja ja juhlapyhiä myöten, joten kaikkia psykiatrisia häiriöitä ahdistus- tai sopeutumishäiriöstä psykoosien kautta deliriumeihin voidaan hoitaa.

Potilaat saapuvat vankilalääkärin tai vankilan sijaintikunnan terveyskeskuslääkärin kirjoittamin lähettein. Vuotuisista noin 300:sta hoitojaksosta osapuilleen 30 % alkaa tahdosta riippumattomasti, mutta näistäkin hoidoista noin puolet jatkuu vapaaehtoisina mielenterveyslain määrittelemän neljän vrk:n tarkkailuajan jälkeen.

Sairaalan muutti vankilan mukana Kakolanmäeltä Turun Saramäkeen moderniin uudisrakennukseen syksyllä 2007. Sen osastot eriytettiin akuutiksi ja puoliakuutiksi osastoksi, joissa on paikkoja kahdella osastolla yhteensä 40, ja osastot on jaettu 14 ja kuuden potilaan alaosastoihin. Lisäksi on eristyshuoneita. Naispaikkoja on kuusi.

Psykiatrisen vankisairaalan Vantaan yksikön historia juontaa juurensa Helsingin keskusvankilaan vuonna 1974 perustettuun osastoon, joka toimi pitkään itsenäisenä sairaalana ja yhdistettiin Psykiatrisen vankisairaaln osaksi vasta 2006. Sijainti pääkaupunkiseudulla helpottaa erityisryhmien kuten esimerkiksi HIV-potilaiden ja pieniin kieliryhmiin kuuluvien potilaiden hoitoa. Vantaalla on 14 vuodepaikkaa ja hoitojaksoja on vuosittain noin 140.

Hoitojen keskimääräinen kesto on Turun yksikössä viisi, Vantaan yksikössä neljä viikkoa, ja valtaosa potilaista palaa avun saatuaan sijoitusvankilaansa. Sairaalassa hoidetaan mm. erityyppisiä psykooseja, syviä masennustiloja, ahdistuneisuushäiriöitä, itsemurhille altistavia sopeutumishäiriöitä ja Turun yksikössä myös henkeä uhkaavia deliriumtiloja, joista yleisin on alkoholidelirium vasta vankilaan saapuneella potilaalla.

Polikliinisia käyntejä ja puhelinkonsultaatioita annetaan maan eri vankiloihin vuosittain useita tuhansia. Turun valtakunnallisiin velvoitteisiin kuuluu mm. antaa päivystysaikana puhelinkonsultointeja kaikille Suomen vankiloille eristyksiin asetettavien vankien terveydentilan turvaamiseksi. Kliinisen työn ohessa tehdään myös tieteellistä tutkimusta.

Potilaat

- Noin puolella kaikista vangeista on suonensisäiseen huumeiden käyttöön liittyvä virustartunta , ja jonkin psykiatrisen diagnoosin saa noin 90% . Psykiatristen häiriöiden kokonaisesiintyvyys on siten noin viisinkertainen muuhun väestöön nähden. Yleisimpiä ovat päihderiippuvuudet ja persoonallisuushäiriöt, kertoo Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, tutkimusprofessori Hannu Lauerma.

Ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu, että lapsuudessa alkavan tarkkaavuushäiriön, ADHD:n esiintyvyys vangeilla on korkea, ja häiriö liittyy erityisesti toistuvaan väkivaltarikollisuuteen. Suomalaisesta vankilasta tuomiotaan suorittavien joukosta poimitussa aineistossa, jossa otantatavan vuoksi pitkäaikaisvankien osuus on suuri, lapsuuden ADHD-tausta näyttää alustavien, karkeiden arvioiden valossa olevan ehkä kolmanneksella.

- Dysleksian esiintyvyydeksi saatiin testauksin peräti 33 %, ja peräti joka toisen vangin luku- ja kirjoitustaito oli jollain lailla heikko. ADHD:n ja sen liitännäishäiriöiden huomioon ottaminen ja hoitaminen onkin tulevaisuuden haaste, jolla saattaa olla merkitystä myös uusintarikollisuuden ja vankilakierteiden vähentämisessä, sanoo Lauerma.

Hänen mukaansa psykiatrisille vankipotilaille on tyypillistä myös moniongelmaisuus. Tarkkaan psykiatriseen diagnostiikkaan ei aina päästä koska taustatietojen luotettavuus on usein kyseenalainen, saatavissa olevat objektiiviset taustatiedot eivät aina ole kattavia, vainoharhaisilta vaikuttavien tilojen takana voi rikollisessa alakulttuurissa olla todellinen uhka, ja depressiot saattavat esiintyä epätyypillisin oirekuvin. Tarkkaan diagnostiikkaan kuitenkin pyritään, ja joistain erikoisista tapauksista on julkaistu tapausselostuksia, joukossa mm. ensimmäinen Suomessa kuvattu gammavieroitusdelirium.

Hoitomuodot ja tulokset

Olennaisia hoitomuotoja Psykiatrisessa vankisairaalassa ovat lääkehoito esimerkiksi deliriumiin, psykooseihin, maniaan tai masennukseen, omahoitajasuhteet, tilannetta selventävät keskustelut, hyvä perushoito ja aktivointi vuorovaikutukseen erilaisin ryhmätoiminnoin. Samaan aikaan kun hoidot, erityisesti antidepressiivinen ja antipsykoottinen lääkehoito ovat kehittyneet, vankien aiemmin korkea itsemurhakuolleisuus puolittui 1990-luvun puolivälissä pysyvästi. Itsensä vahingoittaminen, vangeille ominainen itsensä viiltely ja ns. romunsyönti eli terävien esineiden nieleminen näyttää vähentyneen vielä enemmän.

Lisätietoja: Vastaava ylilääkäri, tutkimusprofessori Hannu Lauerma, p.050-4300 847 ja viestintäpäällikkö Usko Määttä, 050-331 00 67.