Kymmenien laulujen ja arkkiveisujen legenda: Vaasan vankila 150 vuotta
Vankila Vanhassa Vaasassa
1400-luvulla Suomessa oli viisi kuninkaan vankilaa Turun, Viipurin, Raaseporin ja Hämeenlinnan linnoissa. Pohjanmaan linnaläänissä vangit sijoitettiin Korsholman kuninkaankartanon kellareihin ja varastosuojiin.
1650-luvulla valmistui Korsholmaan kaksihuoneinen vankilarakennus hirrestä. Vuonna 1750 valmistui Suomen ensimmäinen varta vasten vankilaksi suunniteltu kaksikerroksinen vankilarakennus ja ennen vuotta 1800 lisärakennus hirsistä. 1852 Vanhan Vaasan tulipalossa kaupunki tuhoutui, mutta vankila säästyi. Keisari Nikolai I päätti siirtää kaupungin nykyiselle paikalleen. Myös vankila päätettiin rakentaa uuden kaupungin laidalle, jotta se olisi lähellä johtajaa eli Kuvernööriä.
Nykyinen rakennus
Vankilan ensimmäiset piirustukset teki Carl Axel Setterberg, mutta hänen suunnitelmansa hylättiin ilmeisimmin liian hienona ja kalliina. Suunnittelutehtävä annettiin Oulun läänin vt. arkkitehdille Ludvig Lindqvistille. Intendentin konttorin johtaja, arkkitehti Ernst Lohrmann korjasi Lindqvistin piirustuksia ennen niiden hyväksymistä.
Vankilarakennus rakennettiin vankityövoimalla 1861-1863. Kaikki vangit siirrettiin uuteen vankilaan 3.9.1863. Suuri muutostyö yhteisvankilasta sellivankilaksi valmistui vuonna 1890. Tällöin korotettiin etelä- ja pohjoissiivet 2-kerroksista 4-kerroksisiksi ja rakennettiin rantakadun puoleinen siipi. Muuri rakennettiin vasta 1900-luvun puolella.
Vuonna 1999 rakennettiin urheiluhalli ja nykyisin avovankilaosastona toimiva asunto-osasto. Vuonna 2001 valmistui vankilarakennuksen peruskorjaus.
Lähes koko historiansa ajan vankila on ollut yliasutettu. Vankimäärät ovat vaihdelleet lyhyenkin ajan sisällä kymmenillä. Tämä on edellyttänyt vankilalta joustavuutta - nykyisin sanottaisiin ketteryyttä - hoitaa eteen tulevat tehtävät käytettävissä olevilla määräraha- ja henkilöstöresursseilla. Vankilan paikkamäärä oli rakennettaessa 141 (yhteishuoneet), ja vuoden 1890 remontin jälkeen oli 157 paikkaa. Muutos sellivankilaksi suurensi paikkamäärän. Vuoden 2001 peruskorjauksen jälkeen vankilassa on 64 vankipaikkaa.
Henkilöstö
Kuvernööri johti vankilan toimintaa vuoteen 1891, jolloin perustettiin vankeinhoitohallitus. Vankilassa oli (1863) esimiehenä vahtimestari, lisäksi vankilassa työskentelivät saarnaaja sekä 16 vartijaa. Vuodesta1875 lukien esimiehenä oli linnanvallesmanni. Ensimmäinen tirehtööri August Studd nimitettiin Vaasan lääninvankilaan 7.3.1891. Studd oli vankeinhoitohallituksen alainen. Tämän jälkeen johtajia on ollut yhdeksän. Henkilöstö on lisääntynyt vuosien varrella huomattavasti. Tällä hetkellä vankilalla on 59 virkaa.
Toiminta
Vankilassa vangit ovat aina tehneet työtä joko omaan lukuunsa tai vankilan lukuun. Vuonna 1865 prokuraattori teki tarkastusmatkan maan vankiloihin ja totesi vankien harjoittavan nikkarin, suutarin ja räätälin töitä sekä verkonpunontaa. Naiset ompelivat ja kutoivat sukkia. Miesvankeja oli myös kaupungilla maatöissä tehden kirkon kentällä maatöitä. Nykyisinkin avolaitososaston vangit työskentelevät kaupungilla puisto- ja ympäristörakennustöissä.
Vaasan vankila on pitkään hoitanut vanginkuljetusta, junissa muiden matkustajien joukossa, postiautolla, omassa vankien kuljetusta varten hankitussa junavaunussa ja nykyisin linja-autolla.
Vankien opetus on kuulunut vankilan tehtäviin ainakin 1890-luvulta alkaen.
’Jos vanki oppi välttämään tappamista, varastamista ja huorintekemistä ja totteli vielä vanhempiaan ja esivaltaakin, olivat vankeinhoidon tavoitteet jo paljolti saavutettu’ . Tässä lauseessa on sama sisältö kuin vankilan tavoitteissa nykyisinkin.
Vaasan vankila nyt
Vaasan vankila on Suomen pienin suljettu vankila. Vankila hoitaa Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuksissa vireillä olevissa rikosasioissa tutkintavankeuteen määrätyt. Tutkintavankien lisäksi vankeusvankeja on vankilan vahvuudesta kaksi kolmasosaa, ja vankeusvangitkin ovat pääosin kotoisin edellä mainituista maakunnista. Lähimpään toiseen vankilaan on yli 200 km.
Vaasan vankilan asema ja tulevaisuus on turvattu myös meneillään olevan toimitilaselvityksen ja säästötavoitteiden aikana. Vuoden 2001 jälkeen nyt on historiallinen aika, kun vankilan vankimäärä vastaa vahvistettua paikkamäärää.
Toiminnoissaan vankila toteuttaa 2006 voimaan tulleen vankeuslain tavoitteita: toteuttaa aktiivisesti vankien rangaistusajan suunnitelmia, laatii muiden viranomaisten kanssa yhteistyössä vankien vapautumissuunnitelmia ja käyttää valvottua koevapautta hallitun vapauteen siirtymisen välineenä.
Vuonna 2010 vankilan johtaja Taina Nummela määrättiin myös yhdyskuntaseuraamustoimiston (ent. kriminaalihuollon aluetoimisto) johtajaksi. Yhteisjohtajuus on huomattavasti lisännyt yhteistyötä vankilan ja yhdyskuntaseuraamustoimiston välillä.
Historia valmistumassa
Vaasan vankilasta valmistuu syksyn aikana laaja ja runsaasti kuvitettu historian tutkija Jukka Muiluvuoren historia, jossa käsitellään vankilan ja sen edeltäjän Korsholman kruununvankilan vaiheita 1700-luvulta aina nyky-päivään saakka. Samalla luodaan kriittinen yleiskatsaus suomalaisen vankeinhoitopolitiikan kehitykseen 1900-luvulla – kaikki ei ole ollut aivan siten, kuin usein on uskottu.
Lisätietoja: johtaja Taina Nummela, Vaasan vankila ja Vaasan yhdyskuntaseuraamustoimisto, p. 029 56 83840 ja 050-389 1508 tai viestintäpäällikkö Usko Määttä, p.050-331 00 67
Julkaistu 3.9.2013