Rikosseuraamuslaitoksen toiminnan vaikuttavuus paranee organisaatiouudistuksessa

1.9.2022 alkaen Rikosseuraamuslaitos on valtakunnallisesti toimiva virasto, jonka toimialueena on koko maa. Uudistuksen tavoitteena on nykyistä yhtenäisempi organisaatio, jossa toiminnan vaikuttavuus paranee. Rikosseuraamuslaitoksen lakkautettavien yksiköiden kirjaamotoiminta keskitetään ja organisaation englanninkielinen nimi muuttuu.

Uusi organisaatio koostuu neljästä vastuualueesta, jotka vastaavat kehittämisestä ja ohjauksesta, asiakasprosesseista, hallinto- ja tukipalveluista sekä operatiivisesta toiminnasta. Operatiivisen toiminnan vastuualue vastaa myös yhdestätoista alueellisesta rikosseuraamuskeskuksesta, jotka muodostuvat yhdyskuntaseuraamustoimistoista ja vankiloista. Lisäksi pääjohtajan alaisuudessa toimii Rikosseuraamuslaitoksen sisäinen tarkastus, viestinnän ja kansainvälisen toiminnan yksiköt. Organisaatiouudistus ei vaikuta henkilöstön tai toimipaikkojen määrään.

Uuden organisaation johtajisto valittu

Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Arto Kujala on nimittänyt vastuualueiden ja rikosseuraamuskeskusten johtajat. Operatiivisen toiminnan vastuualueen johtaja on Riitta Kari, kehittämisen ja ohjauksen vastuualueen johtaja on Pauli Nieminen. Asiakasprosessien vastuualueen johtaja on Anna Arola-Järvi. Hallinnon ja tukipalvelujen vastuualueen johtaja on Teijo Mustonen.

Pääjohtaja Arto Kujala toteaa Rikosseuraamuslaitoksen johtajiston olevan hyvä yhdistelmä kehityskykyä, kokemusta ja osaamista.

- Tällä kokoonpanolla Rikosseuraamuslaitos etenee kohti uusia tavoitteita ja samalla sukupuolten välinen tasapaino pysyy johdossa, toteaa pääjohtaja Arto Kujala.

Rikosseuraamuskeskusten johtajat

Rikosseuraamuskeskukset vastaavat rangaistusten täytäntöönpanosta ja tutkintavankeuden toimeenpanosta. Rikosseuraamuskeskuksen johtaja kehittää rikosseuraamuskeskuksen toimintaa ja vastaa toiminnan lainmukaisuudesta, tuloksellisuudesta ja taloudellisuudesta. Lisäksi hän on vastuussa sidosryhmäyhteistyöstä ja asiakkuuksien kytkeytymisestä yhteiskunnan palveluihin.


- Tuleva rikosseuraamuskeskusjako perustuu maakuntapohjaiseen toimialuejakoon ja se tukee alueellista yhteistyötä muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoihin ja hyvinvointipalvelujen tuottajiin, toteaa operatiivisen vastuualueen johtaja Riitta Kari.

Helsingin rikosseuraamuskeskus: Karoliina Taruvuori

Uudenmaan rikosseuraamuskeskus: Eeva Säisä

Hämeenlinnan rikosseuraamuskeskus: Kaisa Tammi

Lounais-Suomen rikosseuraamuskeskus: Juhani Järvi

Häme ja Pirkanmaan rikosseuraamuskeskus: Pasi Oksa

Kaakkois-Suomen rikosseuraamuskeskus: Marko Hokkanen

Pohjois-Savon rikosseuraamuskeskus: Juha Parkkisenniemi

Pohjois-Karjalan rikosseuraamuskeskus: Jaana Leinonen-Nielsen

Pohjanmaan ja Keski-Suomen rikosseuraamuskeskus: Tuula Tarvainen

Oulun rikosseuraamuskeskus: Minna Saukko

Lapin rikosseuraamuskeskus: Raimo Kärkkäinen

Kirjeposti ja sähköinen posti keskitetään Lintulahdenkadulle 1.9. alkaen

Organisaatiouudistuksessa lakkautettavien keskushallintoyksikön, aluekeskusten, täytäntöönpanoyksikön ja arviointikeskusten kirjaamotoiminta keskitetään 1.9.2022 alkaen. Kirjeposti lähetetään jatkossa osoitteeseen Rikosseuraamuslaitos, Lintulahdenkatu 5, 00530 Helsinki. Sähköinen posti lähetetään kirjaamon sähköpostiin kirjaamo.rise(at)om.fi.

Pakettilähetyksiä varten toimipaikoilla on omat postiosoitteet, jotka löytyvät 1.9. alkaen Rikosseuraamuslaitoksen verkkosivuilta.

Organisaatiouudistuksen yhteydessä myös Rikosseuraamuslaitoksen englanninkielinen nimi muuttuu. Uusi nimi on Prison and Probation Service of Finland.

Lisätiedot:
Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Arto Kujala, arto.kujala(at)om.fi, puh. 029 56 88500 (vaihde)

Operatiivisen toiminnan vastuualueen johtaja Riitta Kari, riitta.kari(at)om.fi, puh. 029 56 88401

Julkaistu 31.8.2022