Naisvangit ovat motivoituneita päihdekuntoutukseen

Julkaistu 19.3.2007  Päivitetty 31.7.2013

19.3.2007

Naisvangit ovat vankeinhoidossa helposti näkymättömäksi ja unohduksiin jäävä marginaaliryhmä. Kuntoutusta ja erilaisia toimintoja on kehitetty ensisijaisesti miesvankeja varten. Naisten rikollisuuteen ja päihderiippuvuuteen liittyy monia ammatillista erityisosaamista vaativia kysymyksiä, kuten elämä väkivaltaisessa parisuhteessa, seksuaalinen hyväksikäyttö, äitiyden särkyminen sekä itsetuntoon liittyvät häpeän, huonommuuden ja syyllisyyden kokemukset. Vanajan vankilassa tehdyssä tutkimuksessa nousivat esiin motivoituneen ja työhönsä sitoutuneen henkilökunnan merkitys kuntoutuksen toteutuksessa sekä avovankilaolosuhteiden kuntoutusta tukeva vaikutus.

"Oppisin elämään riippuvuuteni kanssa" on VTT, dosentti Riitta Granfeltin tutkimus naisvankien päihdekuntoutuksesta Vanajan avovankilassa. Rikosseuraamusviraston Järvenpään sosiaalisairaalan tutkimusyksiköltä tilaama tutkimus kohdistuu naisvankien parissa tehtävään kuntouttavaan työhön. Ensisijaisena tutkimuskohteena on Vanajan vankilan vapauteen valmentava päihdeohjelma. Tutkimusaineisto on kerätty etnografisen menetelmin, osallistuvalla havainnoinnilla ja haastatteluilla ajanjaksolla 6.10.2005-27.4.2006. Avovankilassa kerättyä aineistoa täydentää Hämeenlinnan (suljetussa) vankilassa hankittu aineisto, joka koostuu naisvankien parissa kuntouttavaa työtä tekevien työntekijöiden haastatteluista.

Vanajan vankila on Suomen ainoa naisvangeille tarkoitettu avolaitos. Tutkimuksessa nousi esiin naisvankien tarve käsitellä paitsi päihderiippuvuutta myös mielenterveyteen, ihmissuhteisiin, äitiyteen ja lukuisiin sosiaalisiin ongelmiin, kuten asunnottomuuteen, velkoihin, pitkäaikaistyöttömyyteen ja koulutuksen puutteeseen liittyviä huolia. Ryhmämuotoinen kuntoutus mahdollistaa keskinäisen vertaistuen ja vuorovaikutustaitojen vahvistamisen, mutta sen lisäksi on syytä vahvistaa yksilötyön osuutta naisvankien kuntoutuksessa. Yksilötyötä tarvitaan mielenterveyteen, kuten ahdistukseen ja masennukseen sekä arkaluontoisiin henkilökohtaisiin vaikeuksiin liittyvissä kysymyksissä, joita naisvangeilla on runsaasti. Tutkimuksen merkittävin havainto oli naisvankien päihdeongelman ja siihen liittyvien mielenterveydellisten ja sosiaalisten ongelmien vakavuus. He ovat kuitenkin motivoituneita työskentelemään päihderiippuvuudesta irtautumisen ja elämäntilanteensa kohentamisen eteen.

Naisvankien kuntoutuksessa on tavoitteena pitkäkestoisten kuntoutusjatkumojen rakentaminen suljetusta vankilasta avolaitokseen ja edelleen vapautumisen jälkeiseen kuntoutukseen joko laitoksessa tai avopalveluissa. Kuntouttavan henkilöstön vähäinen määrä suhteessa vankilukuun ja naisvankien problematiikan syvyyteen ja monimuotoisuuteen rajaa huomattavasti edellytyksiä rakentaa paneutuvaan yhteistyöhön pohjautuvia, realistisesti toteutettavissa olevia rangaistusajan suunnitelmia. Kuntouttavaa henkilökuntaa tarvitaan myös suunnittelemaan vapautumista yhteistyössä vangin ja siviilitoimijoiden kanssa. Vapautumisen lähestyessä on useimmiten koko elämäntilanne järjestettävä alusta alkaen, joten vapautumisen suunnitelmallinen valmistelu vie runsaasti aikaa. Rikos- ja päihdekierteestä irtautuminen vailla tukipalveluja on ylivoimaista yhteiskunnan marginaaliin ajautuneille naisvangeille. Tästä johtuen Vanajan vankilan päihdeohjelman keskeisimpiä tavoitteita onkin vapautumisen jälkeiseen kuntoutukseen kiinnittyminen jo vankeusaikana.

Julkaisu ilmestyy Rikosseuraamusviraston julkaisusarjassa 2/2007 ja se on luettavissa sähköisessä muodossa julkaisut osiossa "Oppisin elämään riippuvuuteni kanssa"

Lisätietoja: VTT, dosentti Riitta Granfelt, p.050 5333 904, vankilan johtaja Kaisa Tammi-Moilanen p. 050 384 9117 ja erityisasiantuntija Ulla Knuuti, p. 050 552 0160