Mikkelin vankilan tilat kaksinkertaistuvat - Peruskiven muuraus keskiviikkona

Julkaistu 7.4.2010

Mikkelin vankilan paikkaluku yli kaksinkertaistuu 135:een nykyisestä 56:sta, kun vankilan lisärakennus ja nykyisten tilojen peruskorjaus valmistuvat vuoden 2012 alkuun mennessä. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 26 miljoonaa euroa.

Aivan Mikkelin keskustassa Maaherrankadulla sijaitsevan vankilan lisärakennuksen peruskivi muurattiin keskiviikkona. Pääosin kolmikerroksisen lisärakennuksen bruttopinta-ala on 7 760 m2 ja vankilan kokonaisala 11 390 m2.

Uudessa rakennuksessa on otettu huomioon kaikki nykyaikaisen vankilarakentamisen uusimmat turva- ja talotekniset erityisvaatimukset niin asuttamisen, valvonnan, toiminnan kuin vankien työtoiminnan ja kuntoutuksenkin suhteen. Henkilökuntaa Mikkelin vankilassa tulee olemaan noin 95-100.

Uuden vankilahankkeen rakennuttajana toimii Senaatti-kiinteistöt. Pääsuunnittelija on arkkitehti Heikki Hoppania Arkkitehtitoimisto Arcadia Oy Joensuusta. Rakennustyöt aloitettiin viime vuoden marraskuun lopussa.

Lisärakennuksen valmistuttua aloitetaan nykyisen vankilarakennuksen tilojen peruskorjaus. Yli 150 vuotta vanha Carl-Ludvig Engelin suunnittelema Mikkelin vankila on vanhin Suomessa tällä hetkellä vielä toimiva vankila.

Suomen vankilarakentamisessa on tällä hetkellä poikkeuksellinen tilanne, kun Kuopion vankilan uuden toimintarakennuksen on määrä valmistua vielä tänä keväänä, minkä jälkeen myös Kuopiossa tehdään vanhan vankilan laajamittainen peruskorjaus.

Lisätietoja:
Vankilan johtaja Hannu Haapasaari p. 050-383 2600
Arkkitehti Heikki Hoppania p. 0500-545 605
Viestintäpäällikkö Usko Määttä p. 050-331 00 67