Itä-Suomen yliopiston tutkimus: Vankiloiden poistumislupakäytännöt melko yhtenäisiä – lupaehtoja rikotaan suhteellisen harvoin

Julkaistu 9.9.2010

Vangit anovat kuukausittain noin 1300 poistumislupaa vankilasta. Poistumislupa myönnetään noin 75 prosentissa hakemuksia. Poistumislupaehtoja rikotaan alle viidessä prosentissa myönnettyjä lupia. Yleisimmät syyt poistumislupaehtojen rikkomiselle olivat määräaikana palaamatta jääminen ja palaaminen alkoholin vaikutuksen alaisena.

Poistumisluvasta säädetään vankeuslaissa. Poistumisluvan tarkoituksena on tukea vangin yhteyksien säilymistä ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä vähentää vapaudenmenetyksestä aiheutuvia haittoja. Vangille voidaan myöntää hakemuksesta lupa poistua vankilasta rangaistusajan pituuden, tärkeän syyn tai erittäin tärkeän syyn perusteella.

Itä-Suomen yliopiston "Vankien poistumislupakäytännöt ja niiden yhteneväisyys" -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää vankiloiden poistumislupakäytäntöjen yhteneväisyyttä. Tutkimuksessa tarkasteltiin, mitkä vangin taustatekijät vaikuttivat siihen, että poistumislupa myönnetään tai evätään ja mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että vanki rikkoo poistumislupaehtoja.

Tutkimuksen iäkkäimmille vangeille myönnetään poistumislupa todennäköisemmin. Ulkomaalaisuus vähentää todennäköisyyttä saada poistumislupa samoin kuin todettu työkyvyttömyys, tuomio liikennejuopumuksesta tai kurinpitotoimien määrä meneillään olevan rangaistuskauden aikana.

Avovankiloissa lupa myönnetään suljettuja vankiloita todennäköisemmin. Suljetuista vankiloista Turun vankilassa myönnettiin poistumislupia 23 prosenttiyksikköä harvemmin Helsingin suljettuun vankilaan verrattuna, kun vangin taustaominaisuudet on huomioitu. Turun suljetun vankilan poistumislupakäytäntö poikkeaa vielä enemmän Oulun ja Kuopion suljettujen vankiloiden poistumislupakäytännöistä. Ero näiden vankiloiden välillä oli 33 prosenttiyksikköä.

Vastaavasti voidaan todeta merkittävimmät ehtojen rikkomista ennustavat tekijät. Yli 50 vuoden ikä ja sosiaaliset sidokset vähentävät rikkomisen riskiä. Parisuhteessa asuvilla rikkomisen todennäköisyys on pienin, ja vangin saattaminen poistumisluvan aikana poistaa rikkomisen riskin lähes kokonaan.

Naisilla on tutkimuksen mukaan miehiä suurempi todennäköisyys rikkoa lupaehtoja. Vankilakertaisuus vaikuttaa siten, että mitä useampia vankeustuomioita, sitä todennäköisemmin ehtoja rikotaan. Päärikos liikennejuopumuksesta tai huumausainerikoksesta lisää myös ehtojen rikkomisen riskiä, samoin kuin alkoholin käyttö ja huumausaineet sekä aikaisempien kurinpitotoimien määrät nykyisen vankilakauden aikana.

Suljettujen vankiloiden ja avolaitosten välillä ei ollut merkittävää eroa poistumislupaehtojen rikkomisen todennäköisyyksissä.

Vankilanjohtajilla ei tutkimuksen mukaan ollut yksimielistä käsitystä tehokkaimmasta poistumisluvan valvontakeinosta. Tutkimuksessa sen sijaan havaittiin, että poistumisluvan myöntäminen saatettuna vähentää selvästi poistumislupaehtojen rikkomisen riskiä. Huomattavaa kuitenkin on, että vankilan käytettävissä olevat resurssit rajoittavat kyseistä valvontakeinon käyttöä.

Tulevaisuudessa lisätietoa tarvittaisiin esimerkiksi siitä, minkälaisilla vangeilla käytetään tiettyjä valvontakeinoja ja onko valvontakeinojen käyttö yhteydessä alentuneeseen riskiin rikkoa poistumislupaehtoja. Kohdentamalla valvontakeinoja tehokkaammin resurssien puitteissa, voitaisiin ehkäistä enemmän poistumisluparikkomuksia ja tätä kautta parantaa vangin integroitumista yhteiskuntaan.

Anssi Keinäsen, Matti Tolvasen, Maija Helmisen ja Mia Kilpeläisen tutkimus on julkaistu Rikosseuraamuslaitoksen julkaisusarjassa (4/2010) ja se on luettavissa Julkaisusarjan sivulla .

Lisätiedot:
Itä-Suomen yliopisto, professori Anssi Keinänen, p. 040 865 7441 ja
professori Matti Tolvanen, p. 050 550 8092
Rikosseuraamuslaitos, erikoistutkija Marja-Liisa Muiluvuori, p. 010 36 88571