Miesvankien ensimmäinen näytelmä

Julkaistu 16.4.2013

Rikosseuraamuslaitos (Rise) ja Taittuu ry tiedottavat 16.4.2013

Taittuu ry:n Vankilateatteritoiminnan kolmivuotisen pilotointihankkeen toinen ensi-ilta ja samalla miesten ensimmäinen vankilateatteriprojekti saa ensi-iltansa 26.4.2013. Vanajan vankilan Ojoisten osaston miesten kanssa toteutettava KaleVala esitetään Hämeenlinnan Teatterin Verstas-näyttämöllä.

KaleVala
Ensi-ilta 26. 4. 2013
Hämeenlinnan Kaupungin Teatterin Verstas-näyttämö

Koko kosmos on kaaoksen tilassa. Pimeys vallitsee jopa Ukon taivaassa.
Kuu on kateissa eikä aurinkoa ole mailla eikä halmeilla.

Kalevalan sankarit Väinämöinen, Ilmarinen, Joukahainen ja Lemminkäinen ovat paenneet maailmanloppua piilopaikkaan, teollisuushalliin - jonnekin maailman laidalle.

Väinämöinen on kyllästynyt maailmanpelastamiseen ja muihin sankaritekoihin, vaikka hän lupasikin tulla takaisin, kun häntä tarvittaisiin. Joukahainen on kostoa janoava uudistuksen mies ja haluaa laulaa lopultakin vakavanhan väkäleuan suohon. Ilmarinen nöyränä takojakundina yrittää saattaa uutta sampoa maailmaan. Naisen, uuden kumppanin, takominen syö resursseja sammon rakentamiselta. Lemminkäisen poikkeuksellisen voimakas sukupuolivietti ja herkästi heiluvat nyrkit ajavat olosuhteiden pakosta yhteen ajautuneet sankarit törmäyskurssille.

KaleVala on näytelmä myyttisten kansantaruhahmojemme kohtaamisesta paikassa, jossa heillä on vain toisensa. Vanajan vankilan miesvangit ovat laittaneet kansalliseepoksemme uuteen kuosiin. Ronskilla otteella toteutettu tulkinta, uudelleenlaulanta Kalevalasta tutkii ihmisen eristäytymistä, tarvetta eristäytymiseen, ja sitä onko paluuta siihen, mikä joskus oli niin kovin tuttu. Tai sitten se tutkii jotakin ihan muuta, ja paljastaa Kalevalasta sellaista, mitä kukaan ei vielä tiennyt.

Kale on heinäkasvien kukinnon eli tähkän muodostavien osakukintojen eli tähkylöiden suojuslehti.
Vala on riitti, jossa yksilö sitoutuu joihinkin tiettyihin velvoitteisiin.

Esitykset ja lipunmyynti: Hämeenlinnan Kaupungin Teatteri, http://www.hmlteatteri.fi/liput

Pe 26.4.2013 klo 19.30 ensi-ilta
La 27.4.2013 klo 14.30
Su 28.4.2013 klo 14.30 & 17.30

Esiintyjät: Vanajan vankilan miesvangit
Käsikirjoitus: Työryhmä
Ohjaus/ dramaturgia: Timo Torvinen
Lavastaja: Jake Vääri
Äänisuunnittelu: Petteri Kaukoranta
Valosuunnittelu: Markus Karekallas
Tuotanto: Taittuu ry

Liput 15 €, Suositusikäraja 16 v.
Esityksen kesto on noin yksi tunti.

Medialle avoimet harjoitukset tiistaina 23.4. klo 13.
Ilmoittautumiset, haastattelupyynnöt, pressikuvat:
Neea Kilkki, tuottaja/ Taittuu ry, 040-569 0030, neea@taittuu.fi.

Esitys on osa Taittuu ry:n Vankilateatterin kolmivuotista pilotointihanketta, joka on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön, Rikosseuraamuslaitoksen sekä Suomen Kulttuurirahaston tukea.