Vankilakierteeseen päädytään luultua harvemmin

Julkaistu 29.4.2015

Vankeusrangaistukset kasaantuvat samoille henkilöille, ja vankilakierteeseen päädytään harvemmin kuin usein luullaan.

Esimerkiksi puolet ensimmäistä kertaa vapautuneista vangeista ei joudu vankilakierteeseen ja lähes puolet heistä ei palaa koskaan vankilaan. Toisaalta keskimääräistä uusimislukua korottavat ne urautuneet vangit, joiden uusimisriski on jo lähtökohtaisesti korkea, osoittaa yhteiskuntatieteiden maisteri Sasu Tynin väitöstutkimus.

Tyni selvitti väitöstutkimuksessaan vankeusvankien uusintarikollisuutta, uusimisriskejä sekä vankeinhoidon vaikuttavuutta. Tutkimuksen perusteella esimerkiksi vangeille suunnatut toimintaohjelmat eivät vähentäneet uusintarikollisuutta tilastollisesti merkitsevästi. Tutkimuksessa kuitenkin korostetaan, että vangeille järjestettyjä toimenpiteitä tulee tarkastella uusintarikollisuuden lisäksi esimerkiksi vangin hyvinvoinnin ja terveydentilan, vangin läheisten tai vankilan laitosturvallisuuden näkökulmasta. Ohjelmat saattavat olla kustannustehokkaita, vaikka uusintarikollisuuden erot koe- ja kontrolliryhmän välillä eivät olisikaan tilastollisesti merkitseviä. Ohjelmien käyttöä kuntoutusmenetelmänä puoltaa jo se, jos yksikin ryhmän vangeista ei enää syyllisty uusiin rikoksiin vapautumisensa jälkeen.

Uusintarikollisuuteen vaikuttavat useat tekijät

Vankeinhoidon ja vangeille suunnattujen ohjelmien vaikuttavuuden selvittäminen on erittäin hankalaa. Vankien uusintarikollisuuteen vaikuttavat monet vangeista riippumattomat tekijät, kuten lainsäädännön muutokset, poliisin resurssit ja rikosten selvitysaste, oikeusprosessien kesto, muutokset todellisen rikollisuuden tasossa sekä piilorikollisuuteen liittyvät haasteet.

Rikosseuraamuslaitos pyrkii omalla toiminnallaan vähentämään vankien uusimisriskejä ja lisäämään heidän edellytyksiään yhteiskuntaan integroitumiseen, mutta sille asetettu tavoite edellyttää valtion, kuntien ja kolmannen sektorin rajat ylittäviä toimintamuotoja. Vangin vapautumisen jälkeen edellä mainittu vastuu siirtyy kunnille ja muille toimijoille. Tyni korostaa, että liiallista holhoamista on vältettävä.
– Viime kädessä vanki vastaa yksilönä omilla valinnoillaan toiminnastaan, kuten siitä, syyllistyykö hän uusiin rikoksiin vapautumisensa jälkeen. Yksilöllisiä tukitoimenpiteitä tulee silti järjestää.

Tiukka talous syö resursseja

Rikosseuraamuslaitos on joutunut sopeutumaan valtion säästöohjelmiin, joiden seurauksena vankitoimintojen osuus vankien kokonaisajankäytöstä on vähentynyt. Vastaavasti kuntien tiukka taloudellinen tilanne on vaikuttanut siihen, että vankien jatkokuntoutus ja rangaistusaikaisten ulkopuolisten sijoitusten tarjonta ovat vähentyneet.

Rikosseuraamuslaitos tarvitsee tietoa vankien uusintarikollisuudesta muun muassa laitokselle asetettujen vaikuttavuustavoitteiden seuraamista ja toiminnan kehittämistä varten. Väitöstutkimuksessa saatua tietoa voidaan käyttää myös yleisemmin kriminaalipoliittisen päätöksenteon ja suunnittelun apuvälineenä.

Väitöskirjan tutkimusaineistot ovat kansainvälisesti tarkasteltuna laadukkaita, luotettavia ja henkilömääriltään suuria. Uusintarikollisuutta kartoitettiin vangeilla, jotka olivat vapautuneet vuosina 1993–2012.

Yhteiskuntatieteiden maisteri Sasu Tynin väitöskirja "Vankeinhoidon vaikuttavuus. Onko kuntoutukselle tilastollisia perusteita?" tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii eduskunnan apulaisoikeusasiamies, dosentti Jussi Pajuoja.

Lisätietoja: erikoistutkija Sasu Tyni, p. 029 56 88412, 050 531 8416

Väitöskirja on julkaistu Rikosseuraamuslaitoksen julkaisusarjassa http://www.rikosseuraamus.fi/fi/index/ajankohtaista/julkaisut/risenjulkaisusarja.html
Sitä voi myös tilata Risen viestinnästä, p. 029 56 88500, fax 029 56 65440 tai viestinta.rise@om.fi.

Väitös rikos- ja prosessioikeuden alalta
Väittelijä: YTM Sasu Tyni
Aika ja paikka: 8.5.2015, kello 12.00, Carelia -rakennuksen auditorio C2, Joensuun kampus