Vangeille otetaan käyttöön maksukortit

Julkaistu 3.5.2016

Rikosseuraamuslaitos ottaa vangeille käyttöön MasterCard-pohjaiset prepaid-maksukortit toukokuun 2016 aikana. Samalla vankiloiden kanttiinien kassajärjestelmä uudistuu.

Maksukortti annetaan jokaiselle vangille suljetuissa vankiloissa. Avovankiloissa maksukortti tulee käyttöön niillä henkilöillä, joilla ei ole omaan pankkitiliin kytkettyä pankkikorttia.

Vangin maksukortilla voi tehdä ostoksia vankilan kanttiinissa. Maksukortti käy myös vankilan ulkopuolella kaupoissa, kahviloissa ja junissa eli kaikissa paikoissa, joissa sirullisella maksukortilla maksaminen on mahdollista. Vangit saavat kortin mukaansa myös lomalle tai muulle poistumisluvalle.

Maksukortin käyttöönoton tavoitteena on, että osana vankien kuntoutusta siirrytään jo vankeusaikana harjoittelemaan korttimaksamista. Näin helpotetaan vankien sopeutumista yhteiskuntaan vapautumisen jälkeen. Vangin vapautuessa kortilla olleet rahat siirretään vangin ilmoittamalle pankkitilille tai hän voi käyttää korttia seuraavan kuukauden loppuun saakka, jonka jälkeen kortti lopetetaan.

Maksukortti ei ole varsinainen pankkitili, eikä sillä olevalle rahalle makseta korkoa. Maksukortti on sirullinen kortti, jonka saldon maksupääte tarkistaa maksun yhteydessä. Maksukorttia käytetään henkilökohtaisen PIN- koodin avulla. Kortille ladataan vangin mukanaan tuoma käteinen raha euroina. Rikosseuraamuslaitos maksaa kaikki vangin saamat etuudet maksukortille.

Lahjoitukset vangin omalle IBAN-tilinumerolle

Vangin omaiset ja tukia maksavat viranomaistahot siirtävät jatkossa rahaa vangille suoraan henkilökohtaisen IBAN- tilinumeron perusteella. Vangin tulee itse huolehtia, että oikea IBAN-tilinumero on rahaa siirtävien tahojen tiedossa. Huom! maksukortin IBAN-numero on 22 merkkiä pitkä. Pankin BIC-koodi on PFSRIE21.

Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön tulotili, jonne aiemmin on voinut tallentaa lahjoituksia vangeille, lakkautetaan, kun maksukortit otetaan käyttöön. Sakon voi edelleen maksaa vankilassa.

Vankeuslain sekä tutkintavankeuslain mukaan vangilla ei saa olla suljetussa vankilassa hallussaan maksuvälineitä, mistä syystä maksukortti on suljetussa vankilassa toistaiseksi henkilökunnan hallussa, kunnes lainsäädännön muutokset tulevat voimaan. Vanki saa kortin haltuunsa maksaessaan ja poistumisluvalle lähtiessään.

Rikosseuraamuslaitos on liittynyt Hanselin Prepaid-palvelut 2015−2021 puitesopimukseen. Puitesopimuksesta antaa lisätietoja Juha Ståhl, Hansel: juha.stahl(at)hansel.fi

Lisätietoja: Ansiot ja rahankäyttö

Erikoissuunnittelija Eija-Riitta Nelin, p. 029 56 88441 tai talouspäällikkö Tapio Hiltunen, p. 029 56 81102

(Tiedotetta muutettu 16.5. yhteystietojen osalta ja 24.5. IBAN-tilin ohjeistuksen osalta, 9.6. lisätty linkki Ansiot ja rahankäyttö)

Tiedotetta on muokattu 11.8.2017.

Sivun alkuun |