Tiedotteet ja uutiset 2018

syyskuu
7.9.2018
»

Rikosseuraamuslaitoksen ja Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen edustajat ovat mukana Kokonaisturvallisuusmessuilla Lahdessa 7. - 8.9.2018. Tapahtuma esittelee laajasti kokonaisturvallisuuden eri osa-alueita suurelle yleisölle sekä alan ammattilaisille.

6.9.2018
»

Oikeusministeri Antti Häkkänen on myöntänyt Vankeinhoidon ansioristin taiteellinen johtaja Hannele Martikaiselle ja Vanajan vankilan johtaja Kaisa Tammi-Moilaselle. Vankeinhoidon ansioristi voidaan antaa vankeinhoitotyössä kunnostautuneelle henkilölle tunnustuksen osoitukseksi. Ansioristin myöntää oikeusministeri Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajan esityksestä.

6.9.2018
»

Suomalaista vankilateatteria ja sen vaikutuksia kartoittaneessa tutkimuksessa saatiin näyttöä siitä, että Suomen ainoan vankilateatteriin keskittyneen toimijan – Taittuu ry:n – projektit ovat tarjonneet vangeille oppimisen ja yhteisöllisyyden kokemuksia sekä vahvistaneet vapaudessa tarvittavia taitoja. Tutkimuksen toteutti Rikosseuraamuslaitoksen tutkimus- ja kehittämismäärärahalla Laura Menard yhteistyössä Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian oppiaineen kanssa.

heinäkuu
11.7.2018
»

Poliisihallitus, Oulun poliisilaitos, Rikosseuraamuslaitos ja Senaatti-kiinteistöt esittävät, että Oulun uusi poliisitalo ja Oulun vankila rakennetaan samalle kampukselle Hiukkavaaraan. Poliisi on jo aiemmin tehnyt päätöksen uuden toimitilan rakentamisesta alueelle nykyisen Oulun pääpoliisiaseman läheisyyteen.

5.7.2018
»

Taitava koti -konsepti on järjestölähtöinen toimintamalli, jonka tavoitteena on lisätä nuoren arjessa selviytymistä ja tunnetta arjen hallinnasta. Konsepti perustuu Pohjois-Karjalassa vuonna 2015 päättyneeseen Taitava koti -hankkeeseen.

kesäkuu
28.6.2018
»

Maaliskuussa 2018 Vanajan avovankilan naisvankien kanssa käynnistettiin tanssiprojekti. Projektissa luotiin ja harjoiteltiin tanssiteos, joka videoitiin kesäkuussa Vanajan vankilan naisten osaston alueella ja julkaistiin 27.6.2018 Youtubessa.

toukokuu
15.5.2018
»

Vankeusaika mahdollisuutena -hankkeen tavoitteena on parantaa rikostaustaisten yhteiskuntaan sopeutumista ja rikollisuudesta irtautumista asiakastyön, uusien palvelumuotojen kokeilun, verkostoyhteistyön, yhteisen kehittämisen ja suositusten kautta.

11.5.2018
»

Yleisöllä on mahdollisuus tulla seuraamaan Rikosseuraamuslaitoksen huumekoirakisoja Mikkelissä 15.−17.5.2018.

huhtikuu
23.4.2018
»

Väkivaltainen ekstremismi on tullut jäädäkseen myös Suomen vankiloihin, arvioidaan Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen tunnustamisprojektin loppuraportissa.

12.4.2018
»

Tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin moninkertaisten väkivaltarikollisten kuntouttamisessa käytetyn OMA-ohjelman vaikuttavuutta uusintarikollisuuden näkökulmasta. OMA-ohjelmaa on käytetty Rikosseuraamuslaitoksessa moninkertaisten väkivaltarikollisten kuntouttamisessa vuodesta 2001 lähtien. Ohjelman keskeisenä tavoitteena on vähentää uusintarikollisuutta muuttamalla väkivaltarikoksiin syyllistyneen rikosmyönteisiä ja antisosiaalisia ajatteluprosesseja sekä -tapoja.

maaliskuu
29.3.2018
»

Rikosseuraamuslaitos (Rise) ja Leijona Catering Oy ovat tänään allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen. Sopimuksen tarkoituksena on vankiloiden ruokahuollon siirtäminen Leijona Cateringin vastuulle. Leijona Catering on myös Puolustusvoimien ruokahuollon strateginen kumppani.

21.3.2018
»

Uusintarikollisuus väheni vuonna 2017 viiden vuoden seuranta-ajanjaksolla. Vankien määrä kääntyi vuonna 2017 taas laskuun ja yhdyskuntaseuraamusasiakkaiden määrä jatkoi laskuaan.

helmikuu
27.2.2018
»

Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön toimitilat muuttavat viereiseen rakennukseen 1.3.2018.

19.2.2018
»

Rahoitushakemusten tulee olla perillä viimeistään 19.3.2018 Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön kirjaamossa. Oikeusministeriön kriminaalipoliittinen osasto tekee hankekohtaiset rahoituspäätökset saatuaan niistä Rikosseuraamuslaitoksen lausunnon.

8.2.2018
»

Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) selvitys puoltaa yhden uuden Pohjois-Suomen vankilan rakentamista. Selvityksen mukaan tämä vaihtoehto on taloudellisesti ja vankeinhoidon toiminnallisuuden kannalta selvästi perustellumpi. Pohjois-Suomen vankipaikat turvattaisiin rakentamalla Ouluun yksi Pohjois-Suomen vankila, joka korvaa nykyiset Oulun vankilan ja Vaalan kunnassa sijaitsevan Pelson vankilan.

Julkaistu 8.2.2018