Rikosseuraamuslaitos osallistui onnistuneesti paikallispuolustusharjoitukseen

Julkaistu 24.9.2019

Rikosseuraamuslaitos oli 12. syyskuuta ensimmäistä kertaa mukana paikallispuolustusharjoituksessa, jossa harjoiteltiin alueellista viranomaisyhteistyötä Riihimäellä. Panssariprikaatin koordinoimaan harjoitukseen osallistuivat Riihimäen vankila, Hämeen poliisilaitos, Kanta-Hämeen pelastuslaitos ja Riihimäen kaupunki.

Riihimäen vankilassa harjoiteltiin viranomaisviestinnän kulkua ja varautumissuunnitelman noudattamista poikkeustilanteessa. Vankilan osuudessa evakuoitiin toimintarakennus, kaikki vangit ohjattiin selleihinsä ja ulkopuoliset vankilan ulkopuolelle. Vankilan apulaisjohtaja Susanna Schugk-Laulumaa pitää Rikosseuraamuslaitoksen osuutta harjoituksessa erittäin onnistuneena.

"Harjoitus saatiin tehtyä onnistuneesti ja hyvässä hengessä ilman, että henkilökunnan tai vankien turvallisuus vaarantui. Onnistuneessa harjoituksessa löytyy aina myös parannettavaa ja tältä pohjalta voimme kehittää toimintaamme entistä tehokkaammaksi", toteaa Schugk-Laulumaa.

Harjoitusta oli seuraamassa myös Rikosseuraamuslaitoksen Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen turvallisuuspäällikkö Juha Eriksson.

Rikosseuraamuslaitos tekee aktiivisesti yhteistyötä ja harjoituksia pelastusviranomaisten ja poliisin kanssa. Myös laajempiin moniviranomaisharjoituksiin osallistuminen on Erikssonin mielestä aina hyödyllistä.

"Tällaiset harjoitukset vahvistavat viranomaisten välistä yhteistyötä ja tuottavat tietoa siitä, millaisia haasteita ja riskejä onnettomuuden sattuessa vankiloissa voi tulla esille. Riihimäen harjoituksessa saatiin kokemuksia suunnitelman mukaisesta evakuoinnista ja ideoita muun muassa seuraavista harjoituksista ja koulutustarpeista", toteaa Eriksson.

Riihimäen harjoitus oli osa Panssariprikaatin laajempaa Kanta-Häme 19 -harjoitusta, jonka keskiössä oli viranomaisyhteistyö.