Sörkan miesvankien teatteriesitys: Seitsemän broidia Sipoosta eli Kiven (sisältä) Seitsemän veljestä

Koko-teatterin toteutti yhteistuotantona Taittuu ry:n ja Helsingin vankilan kanssa näytelmän Seitsemän broidia Sipoosta eli Kiven (sisältä) Seitsemän veljestä.

Sipoolaiset veljekset päättävät jäädä äidin kuoleman jälkeen asuttamaan kotitilaa ja lähettävät Eeron maa- ja metsätalousoppilaitokseen oppimaan tilanhoitoa. Onko suomalaisen miehen kuva muuttunut Kiven ajoista, ja miten nykymies pärjää?

Kahdeksan Sörkan vankia pureutui Kiven mestarilliseen kuvaukseen Jukolan veljessarjasta tuoden nykymiehen suoraan iholle. Eikö myös nykymies kaipaa osallisuutta ja rakkautta? Rakkauden kaipuu näyttäytyy kummallisina tapoina.

Seitsemän broidia Sipoosta oli Taittuu ry:n kolmivuotisen vankilateatterihankkeen viimeinen ja samalla miesten suljetun laitoksen ensimmäinen teatterituotanto. “Hankkeessa on opittu paljon, ja sen aikana on käynyt selväksi, että vangeilta sitoutumista ja kovaa työtä vaativa menetelmämme on toimiva teatterintekomuoto", totesi vankilateatteritoiminnan Suomeen tuonut hankkeen taiteellinen johtaja Hannele Martikainen. Mikäli rahoitus järjestyy, lähdetään samaa menetelmää soveltamaan seuraavaksi koulukoteihin.

Vankilateatterihanketta ovat tukeneet Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Rikosseuraamuslaitos.

 
Julkaistu 9.12.2014