Lapsille
Hei! Minä olen Sulo. Tämä sivu on tarkoitettu sinulle, jos läheisesi on vankilassa.

Vankila voi tuntua vähän jännittävältä tai pelottavalta paikalta. Minuakin jännitti, kun kävin siellä ensimmäisen kerran.
Käydäänkö yhdessä katsomassa, millaista vankilassa oikein on? Minä olen koko ajan matkassa mukana ja kerron, mitä tapahtuu.

Haluan ottaa yhteyttä läheiseeni
Voit pitää yhteyttä läheiseesi eri tavoilla. Voit kirjoittaa kirjeen, puhua puhelimessa tai soittaa videopuhelun.

Mennään tapaamaan läheistäsi vankilaan
Voit käydä tapaamassa läheistäsi vankilassa, jos haluat ja jos vankila on antanut tapaamisiin luvan.

Päivä suljetussa vankilassa
Vankilassa läheiselläsi on oma lukujärjestys. Läheisesi päivä vankilassa voi olla esimerkiksi tällainen.
Vankilassa huoneita kutsutaan selleiksi. Selleissä on sänky, vaatekaappi, kirjoituspöytä, tuoli ja vessa. Monessa sellissä on myös oma suihku. Läheisesi pitää itse siivota oma sellinsä.
Kaikissa selleissä on myös oma telkkari. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että läheisesi siirretään hetkeksi sellaiseen selliin, jossa ei ole telkkaria.
Vankilassa syödään aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Joissain vankiloissa mennään syömään ruokalaan samalla tavalla kuin koulussa. Joissain ruoka tuodaan tarjottimella osastolle tai selliin. Ruoka on ihan tavallista kotiruokaa - samanlaista kuin se ruoka, mitä sinä syöt päiväkodissa tai koulussa.
Läheisesi voi myös tehdä itse ruokaa vankilassa. Hän saa käydä vankilan omassa kanttiinissa eli pienessä kaupassa ja valmistaa ruokaa itse pienessä keittiössä. Kaupasta voi ostaa myös karkkia tai sipsiä, jos niitä tekee mieli.
Julkaistu 28.7.2025