Vankien poistumislupajärjestelmää koskeva tutkimus aikavälillä 1.2.2023 - 30.6.2023

Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Tieteellinen tutkimus

Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste

Tietosuojalain 4 § 3-kohta, 6 § 1 momentin 7-kohta sekä 7 § 2-kohta.

Rekisteröityjen ryhmät ja niihin liittyvät henkilötietoryhmät

Rekisteröityjen ryhmä ovat vuonna 2019 vapautuneet vankeusvangit.

Tutkimuksen aineistoperustan muodostaa vankitietojärjestelmästä poimittava vuonna 2019 vapautuneiden vankeusvankien aineisto. Vankikohtainen aineisto sisältää vankia koskevia perustietoja muun muassa vankeuden alkamis- ja loppumisajankohdista, tuomion päärikoksesta, vankeuskertaisuudesta, iästä, sukupuolesta ja kansalaisuudesta. Tähän aineistoon liitettävän poistumislupa-aineiston havaintoyksikkönä on puolestaan yksittäinen poistumislupapäätös, josta ilmenee muun muassa poistumisluvan peruste, päätöksen ajankohta, laitos, päätöksen lopputulos ja tieto mahdollisesta teknisestä valvonnasta poistumisluvan aikana. Lisäksi käsitellään tietoja poistumisluvan ehtojen noudattamisesta.

Henkilötietojen vastaanottajat ja vastaanottajien ryhmät

Tutkimuksen tekevät oikeusministeriön lukuun professori Mikko Aaltonen, yliopisto-opettaja Mia Kilpeläinen ja oikeustieteen tohtori, dosentti Jussi Pajuoja. Henkilötietoja ei luovuteta mihinkään.

Henkilötietojen poistamisen suunnitellut määräajat

Tiedot poistetaan tutkimuksen päätyttyä viimeistään kesäkuussa 2023.

Rekisteröidyn oikeudet

Tietoja rekisteröidyn oikeuksista saa oikeusministeriön tietosuojaoikeutesi -sivulta. Rekisteröidyllä on muun ohella oikeus henkilökohtaiseen erityiseen tilanteeseensa liittyvällä perusteella milloin tahansa vastustaa tietojensa käsittelemistä. Tällöin oikeusministeriö poistaa tiedot, paitsi jos niiden säilyttämiseen on olemassa huomattavan tärkeä ja perusteltu syy, joka syrjäyttää rekisteröidyn edut, oikeudet ja vapaudet. Tiedot voidaan joutua säilyttämään myös, jos se on tarpeen oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi.


Julkaistu 3.3.2023