Ansiot ja rahankäyttö

Työtä tekevä ja koulutukseen tai kuntoutukseen osallistuva vanki saa verotonta toimintarahaa. Toimintaraha on 3,01 tai 4,26 euroa päivältä suljetussa vankilassa. Avovankilassa toimintaraha on 4,62 tai 7,35 euroa päivältä.

Toimintarahan lisäksi vangille maksetaan käyttörahaa 1,60 euroa jokaiselta rangaistukseksi luettavalta päivältä, myös viikonlopun päiviltä. Käyttörahaa maksetaan myös tutkintavangeille.

Avolaitospalkkaa vanki voi saada töissä, jotka tehdään muille kuin Rikosseuraamuslaitokselle, esimerkiksi kunnille, Metsähallitukselle tai Suomenlinnan hoitokunnalle. Avolaitospalkka on 4,70 euroa tai 5 euroa tunnilta. Avolaitospalkka on veronalaista tuloa. Työhön perehdyttävältä jaksolta voidaan maksaa toimintarahaa. Avolaitospalkan lisäksi vanki saa käyttörahaa 1,60 euroa päivältä.

Toiminta- ja käyttöraha voidaan jättää kokonaan tai osittain maksamatta, jos vanki saa muilta viranomaisilta tukea toimintaansa (esim. opintorahaa).

Vangin maksukortti

Vangeilla on käytössä MasterCard-pohjaiset prepaid-maksukortit. Maksukortti annetaan jokaiselle vangille suljetuissa vankiloissa. Avovankiloissa maksukortti on käytössä niillä henkilöillä, joilla ei ole omaan pankkitiliin kytkettyä pankkikorttia.

Vankeuslain sekä tutkintavankeuslain mukaan vangilla ei saa olla suljetussa vankilassa hallussaan rahaa tai maksuvälineitä lukuun ottamatta Rikosseuraamuslaitoksen hyväksymää maksukorttia. Vanki saa kortin haltuunsa maksaessaan ja poistumisluvalle, esimerkiksi lomalle lähtiessään.

Vangin maksukortilla voi tehdä ostoksia vankilan kanttiinissa. Maksukortti käy myös vankilan ulkopuolella kaupoissa, kahviloissa ja junissa eli kaikissa paikoissa, joissa sirullisella maksukortilla maksaminen on mahdollista ja sillä voi nostaa rahaa pankkiautomaatista Suomessa. Kortti käy SEPA-maissa.

Maksukortti ei ole varsinainen pankkitili, eikä sillä olevalle rahalle makseta korkoa. Maksukortti on sirullinen kortti, jonka saldon maksupääte tarkistaa maksun yhteydessä. Maksukorttia käytetään henkilökohtaisen PIN-koodin avulla. Kortille ladataan vangin mukanaan tuoma käteinen raha euroina. Rikosseuraamuslaitos maksaa kaikki vangin saamat etuudet maksukortille, ellei avolaitoksessa olevalla tai vapautuneella vangilla ole omaa pankkitiliä.

Lahjoitukset vangin omalle IBAN-tilinumerolle

Vangin omaiset ja tukia maksavat viranomaistahot siirtävät jatkossa rahaa vangille suoraan henkilökohtaisen IBAN-tilinumeron perusteella. Vangin tulee itse huolehtia, että oikea IBAN-tilinumero on rahaa siirtävien tahojen tiedossa.

Rahansiirto vangille pitää tehdä aina SEPA-maksuna. Tällöin siirrosta ei tule ylimääräisiä kuluja kotimaan tilisiirtoihin verrattuna. SEPA-maksun tiedot:

  • Maksunsaajan IBAN-tilinumero Huom! maksukortin IE-alkuinen irlantilainen IBAN-numero on 22 merkkiä pitkä.
  • Korttiin liittyvä BIC-koodi on PFSRIE21.
  • Maksunsaajan nimi (Nimessä ei saa olla erikoismerkkejä tai skandinaavisia merkkejä.)
  • Osoite: (jos palvelu kysyy sitä) vankilan osoite
  • Viestikenttään teksti: Lahjoitus vangille

Yllä olevien ohjeiden lisäksi Aktian asiakkaan tulee huomioida seuraavat pankin antamat ohjeet:

Aktian asiakkaiden tulee valita verkkopankissa "Tee uusi maksu" ja valita "Saajan pankin maaksi" Irlanti, IE. Tämän jälkeen maksu maksetaan normaalina SEPA-maksuna ohjeiden mukaisesti.

Yllä olevien ohjeiden lisäksi Säästöpankin asiakkaan tulee huomioida seuraavat pankin antamat ohjeet:

Säästöpankin asiakkaan tulee verkkopankissa "Muokkaa verkkopankkia"-kohdassa valita Irlanti maaksi, johon voi maksaa maksuja (valinta tehdään yhden kerran). Tämän jälkeen maksu maksetaan normaalina SEPA -maksuna ohjeiden mukaisesti.

Lisätietoja SEPA-maksamisesta saat oman pankin verkkosivuilta sekä pankin puhelinpalveluista tai konttoreista.

Rikosseuraamuslaitoksen tulotili, jonne on aiemmin voinut tallentaa lahjoituksia vangeille, on tältä osin lakkautettu. Sakon voi edelleen maksaa vankilassa.

Avolaitoksissa rahan hallussapito on vangeille sallittua.

Vapautuneen vangin maksukorttiasiat

Vankien maksukorttiasiakkaita vapautumisen jälkeen palvelee maksukorttiin ja maksukorttitapahtumiin liittyvissä kysymyksissä Prepaid Financial Services LTD:n asiakaspalvelu, koska Rikosseuraamuslaitoksen henkilökunta ei näe maksukortin tapahtumia vapautumisen jälkeen.

PFS Prepaid-korttien asiakaspalvelutiimi (vankien maksukortit)

Puhelin: 0203 55 188

Asiakaspalvelun sähköpostiosoite: RiseSupport(at)prepaidfinancialservices.com

Asiakaspalvelu on avoinna maanantaista perjantaihin klo 9.00-17.00. Suomen aikaa.

palvelun hinta on paikallisverkkomaksu (operaattorin taksan mukaan)

Asiointi asiakaspalvelussa on mahdollista vain kortinhaltijan itsensä toimesta sen jälkeen kun hänen henkilöllisyytensä ja kortinhaltijuus on varmistettu.

 
Julkaistu 20.11.2018