Lapsille suunnatuilla sivuilla Sulo kertoo vankiloista
Rikosseuraamuslaitos on julkaissut lapsille suunnatut sivut. Sivujen kohderyhmänä ovat lapset, joiden läheinen on vankilassa. Lasten kanssa vankiloihin tutustuu piirroshahmo Sulo.
Lasten sivuilla kerrotaan, miten vankilassa olevaan läheiseen voi ottaa yhteyttä ja mitä tapahtuu, kun lapsi käy katsomassa läheistään suljetussa vankilassa.
Sivuilla lasten kanssa vankilassa käy piirretty eläinhahmo Sulo. Nimiehdotuksia hahmolle kerättiin vankiloissa vierailevilta lapsilta marraskuun aikana. Lasten 38 nimiehdotuksesta valittiin Rikosseuraamuslaitoksen Instagram-tilillä järjestettyyn äänestykseen neljä nimeä. Keravan vankilassa vierailleen lapsen ehdotus Sulo sai äänestyksessä 32 prosenttia annetuista äänistä.
Lasten sivuja kehitetään ja täydennetään käyttäjien palautteen perusteella. Toistaiseksi sivut ovat vain suomeksi, mutta tulevaisuudessa ne käännetään myös ruotsiksi ja englanniksi.