Kirjoittaja Kati Melto
Julkaistu 20.6.2022
Työskentelen vankilassa ohjaajana, ja tein pienen gallupin vankieni kesken. Kysyin heiltä, millainen on hyvä ohjaaja. Vastausten kirjolla en pääse tässä ylpeilemään, sillä mielipiteitä oli vain yksi, vaikka vankeja oli useampi. Hyvä ohjaaja kuuntelee ja silleen oikeesti välittää ja yrittää auttaa.
Kiinnitän tässä nyt huomiota konseptiin oikeesti välittää. Siinä latautuu paljon paineita ohjaajalle. Tässä työssä välittäminen on monimutkainen juttu, ja nyt se vielä pitäisi tehdä silleen oikeesti.
On ilmiselvää, että vankilan erityisohjaajan pesti on väärä paikka, jos asiakkaistaan ei ole valmis välittämään. Vankilan muurien sisällä välittämisellä on kuitenkin tiukat reunaehdot, jotka liittyvät turvallisuuteen ja työssä jaksamiseen. Myös oikeesti välittämisen pitää sijaita noiden reunaehtojen sisällä.
Kun ihminen oikeasti kuuntelee toista ja välittää siitä, mitä toinen sanoo, se pitää sisällään ajatuksen, että antaa toisen ihmisen sanojen ja tarinan vaikuttaa itseensä. Kansankielellä sanottuna, silloin päästää toisen iholle.
Uskon, että tiedät mitä tarkoitan, mutta uskon myös, että tässä kohtaa sosiaalialan ammattilaisten päässä alkaa soida jonkinlainen varoitusvalo. Siinä on nimittäin suuri vaara astua harhaan, ja siksi kutsun tätä prosessia tiedostavaksi nuorallatanssiksi. Ohjaajana minun on annettava vangin vaikuttaa itseeni, päästää hänen tarinansa niin lähelle itseäni, että se tuntuu, joskus aivan helvetillisen paljon. Kun teen näin, näen asiakkaani selkeämmin ja aivoni työskentelevät tehokkaammin hänen haasteidensa kimpussa.
Turvallisuuden ja työssäjaksamisen nimissä tällaisen välittämisen on oltava kuitenkin ehdottoman hallittua. Kuten nuorallatanssija on harjoitellut ohjelmanumeroaan sinnikkäästi saadakseen työnsä näyttämään vaivattomalta, vaatii ammatillisessa mielessä oikeesti välittäminen panostusta. Se tarkoittaa ensisijaisesti kahta asiaa. Ensinnäkin tilanteita ja hetkiä on hyvä purkaa kollegoiden kanssa. Tämä tuo tarvittavaa etäisyyttä ja näkökulmia. Toisekseen ohjaajan on oltava hyvin tietoinen omista tunteistaan ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Asiakasta ei pidä päästää helpolla, mutta ei pidä itseäkään.
Vankilassa henkilöstöön voi kohdistua myös sellaisia vaikuttamispyrkimyksiä, joista voi pahimmillaan koitua konkreettista vaaraa niin työntekijälle kuin koko yhteisölle. Harvassa työssä työntekijällä täytyy olla yhtäaikaisesti kyky heittäytyä vuorovaikutukseen ja pitää samalla hoksottimensa täydessä valmiudessa.
Ammatillisuus tulee myös siitä, että osaa ravistaa tarinan ja tunteen pois itsestään, jotta säilyy vahvana eikä hyppää kaivoon asiakkaan kanssa. Ohjaajan tehtävä on olla turvallinen henkilö, jolle vanki voi kertoa asioita, joita hän ei ole kenties uskaltanut kertoa kenellekään. Joskus tämä vaatii mielettömät henkiset muskelit – niin vangilta kuin työntekijältä. Mutta kun tämä tapahtuu, on yleensä eletty se hetki, jolloin asiakas kokee, että hänestä on oikeesti välitetty. Tämä heijastuu saman tien työhön ja näkyy ihmisen elekielessä ja katseessa, hänen tavassaan olla läsnä – ja tämäkin pätee molempiin, niin ohjaajaan kuin vankiin.