Suomen rikosseuraamusjärjestelmä kiinnostaa kansainvälisesti
Rikosseuraamuslaitoksessa kävi viime vuonna kansainvälisiä vieraita 30 maasta.
Vierailupyyntöjä rikosseuraamusalan kollegoilta, tutkijoilta ja kansainvälisestä mediasta tulee vuosittain niin paljon, että suuresta osasta pyyntöjä joudutaan myös kieltäytymään. Suomen rikosseuraamisjärjestelmässä ulkomaalaisia kiinnostavat eniten avovankilat sekä älyvankilat, jossa vangeilla on tietokoneet selleissään. Yleisiä kiinnostuksen kohteita ovat myös yhdyskuntaseuraamusten laaja käyttö ja vangeille tehtävät vankeusajan suunnitelmat.
Kansainvälisesti Suomi mielletään osaksi pohjoismaista humaania ja rationaalista kriminaalipoliittista mallia, jossa rangaistusmuotojen kehittämisen lähtökohtana on ollut tutkittu tieto niiden vaikuttavuudesta. Pelkän rankaisemisen sijasta keskitytään keinoihin, joilla voidaan vähentää rikoskäyttäytymistä ja valmentaa rikoksettomaan elämään.
Vankiloiden yliasutus on suuri ongelma hyvin suuressa osaa maailman maista. Usein kansainvälisten vieraiden tavoitteena onkin kartoittaa, voitaisiinko avoimempien rangaistusmuotojen, eli avovankiloiden ja yhdyskuntaseuraamusten, käytön lisäämisellä helpottaa vankiloiden tilanahtautta.
Rikosseuraamuslaitoksen henkilöstölle kansainväliset vierailut tarjoavat mahdollisuuden peilata omaa toimintaansa ja saada uusia ajatuksia. Erityisesti Pohjoismaiden kesken tapahtuva kokemusten vaihto on myös Riselle tärkeää toimintansa kehittämisessä. Laajemmin ajatellen kansainväliset vierailut Rikosseuraamuslaitokseen palvelevat myös Suomen maakuvaa hyvin toimivana pohjoismaisena yhteiskuntana. Lisäksi vierailut auttavat muita maita kehittämään rikosseuraamusjärjestelmäänsä, joka on tärkeä osa toimivaa oikeusvaltiota.
Lisätietoja:
erityisasiantuntija Mika Peltola, kansainvälisten asioiden yksikkö
puh. 0295 688 498,
mika.peltola@om.fi