Pohjoismainen rikosseuraamusala yhteisessä murroksessa

Viime vuosien aikana moni alalla työskentelevä on huomannut, että rikosseuraamusalan arki ei enää ole yhtä ennakoitavaa kuin ennen. Muutos ei ole tullut yllätyksenä tai yhtenä suurena käänteenä vaan pikemminkin kerrostunut hitaasti: Resurssit ovat tiukentuneet, tilanteet monimutkaistuneet, ja kiireestä on tullut pysyvä osa työtä. Kehitys näkyy vankiloiden nopeana täyttymisenä, säästämisenä ja esimerkiksi kuntouttavien toimintojen karsimisena.

Samanlainen kehitys on meneillään myös Ruotsissa. Kollegat lahden toiselta puolelta kuvaavat, miten ennätykselliseksi kasvanut vankiluku ja rikosoikeuden nopea kiristyminen pakottavat vankiloita jatkuviin arjen kompromisseihin. Esimerkiksi yksittäinen siirtotarve voi nykyään muuttaa vankilan tilanteen koko päiväksi – ei siksi, että joku olisi tehnyt virheen, vaan siksi että laitoksen kapasiteetti on viritetty koko ajan äärirajoilla. Henkilökunta kertoo, että jatkuvasta kiireestä on tullut pikemminkin pysyvä seuralainen kuin väliaikainen vieras. He kuvaavat arkea, jossa aikaa perusteelliselle keskustelulle, työn suunnittelulle tai työrauhan tunteelle on entistä vaikeampi löytää. Ja vaikka Ruotsissa panostetaankin uusien yksiköiden rakentamiseen ja lisäresursseihin, kukaan ei väitä tietävänsä, miten tilanne täysin ratkaistaisiin. Yliasutus on johtanut muun muassa kiireellisiin suunnitelmiin lisätä vankipaikkoja eri tavoin ja uudistaa lainsäädäntöä, jotta tilanne ei entistä pahemmin lähtisi käsistä. Ensimmäiset ruotsalaisvangit siirtyvät pian Viroon Tarton vankilaan, josta ensivaiheessa vuokrataan 300 vankilapaikkaa; määrän on suunniteltu tulevaisuudessa tuplaantuvan.

Tanska elää jo toisenlaista vaihetta: Tanskassa yliasutus ei ole enää vain kasvava ilmiö vaan arkitodellisuutta ja ”uusi normaali”. Siellä vankiloiden yliasutus on edennyt niin pitkälle, että tilanteen helpottamiseksi on otettu käyttöön esimerkiksi sähköisen valvonnan laajentaminen ja vankilapaikkojen vuokraaminen ulkomailta. Tanskalaisvangeille on vuokrattu 300 vankipaikkaa Kosovosta, ja siirtojen suunnittelu on pitkällä. Lisähenkilökunnan tarpeeseen vastataan myös kouluttamalla vartijoita siirrettävissä pop-up-kouluissa. Näin koulutusmahdollisuuksia saadaan järjestettyä joustavasti eri puolelle maata ilman, että opiskelijoiden pitäisi muuttaa pois kotiseudultaan.

Norjassa kohdataan vasta ensimmäisiä merkkejä samasta kehityksestä. Se näkyy erityisesti avolaitoksissa, joiden toimintaa on jouduttu supistamaan taloudellisten ja organisatoristen muutosten vuoksi. Norjalaiset kollegat kuvaavat tilannetta enemmän alkavana muutoksena kuin akuuttina kriisinä, mutta hekin tunnistavat samat merkit, joita muualla Pohjolassa on jo nähty pidempään.

Muutosta ei kohdata yksin

Voi olla laiha lohtu, että tukala tilanne ei ole vain yksittäisen pohjoismaan ongelma vaan koskee niistä jokaista. Tosiasia silti on, että Pohjoismaissa eletään laajempaa alan murrosta, jota kukaan ei ole täysin osannut ennakoida. Rikollisuuden rakenteet muuttuvat ja Pohjoismaat ovat tekijöille rajaton ”yhteinen markkina-alue”. Kriminaalipolitiikka kääntää kurssiaan. Niin Ruotsissa kuin Suomessakin lakimuutokset lisäävät vankimääriä myös tulevaisuudessa. Samanaikaisesti globaalit kriisit heijastuvat yhteiskunnassa laajasti. Epävarmuus, talouden haasteet, mielenterveysongelmat, väkivalta ja työttömyys lisäävät niin yhteiskunnan kuin yksittäisen yksilönkin haavoittuvuutta. Tämä merkitsee sitä, että vankila- ja yhdyskuntaseuraamushenkilöstön työstä tulee entistä vaativampaa. Vaatimukset sekä ammattitaidolle että henkilökohtaiselle muutoskestävyydelle eli resilienssille kasvavat. Ihmeparannusta tilanteeseen ei ole käytössä kenelläkään. Vaikka muut Pohjoismaat ovatkin taloudellisilta resursseiltaan Suomea paremmassa tilanteessa, ratkaisujen toteuttaminen on haastavaa kaikille.

Ehkäpä tärkeää onkin se, että pystymme katsomaan omaa työtämme ja organisaatiomme rakenteita avoimin silmin. Kaikkea emme voi enää tehdä samalla tavalla kuin ennen. Se ei tarkoita, että aiempi tekeminen olisi ollut väärää vaan sitä, että maailma ympärillämme on muuttunut, ja meidän on muututtava sen mukana. Uudistuminen voi syntyä pienistä oivalluksista: Siitä, miten arkea voi helpottaa, mitä työssä voisi tehdä toisin tai mikä toimintatapa tai työvaihe on hukkaa, joka ei palvele tarkoitustaan.

Pohjoismaissa eletään yhteistä murrosvaihetta. Muutosta ei kuitenkaan kohdata yksin. Rikosseuraamusalalla on vahva pohjoismainen perinne, jonka ytimessä ovat keskinäinen luottamus ja ihmisen kuntouttaminen parempaan kuntoon, kuin mitä hän on vankilaan tullessa. Kun jaamme kokemuksia ja puhumme avoimesti arjen haasteista, olemme jo ottaneet askeleen oikeaan suuntaan, sellaiseen, jossa uusia ratkaisuja syntyy kunkin omista havainnoista ja osaamisesta. Jaettu muutos on kevyempi kantaa kuin yksin koettu. Rikosseuraamuslaitoksen arvoissa puhutaan kyvystä muuttua ja kasvaa – uskallammeko luottaa siihen myös itsemme, kollegoiden ja koko rikosseuraamusalan kohdalla?