Vanginvartijaksi kouluttautumisen mahdollisuudet monipuolistuvat – 2023 lähtien tutkinto alkaa kaksi kertaa vuodessa
Rikosseuraamuslaitos kehittää rekrytointi- ja koulutusjärjestelmäänsä. Muutosten tarkoituksena on vastata Rikosseuraamuslaitoksen työvoimapulaan ja lisätä vartija- ja valvontahenkilöstön määrää vuoteen 2026 mennessä.
Vartijoiden rekrytointitarve on suuri eikä vuosittain koulutettavien vartijoiden määrä vastaa Rikosseuraamuslaitoksen nykyistä tarvetta. Vankiloissa työskentelee kuukausittain vaihteleva määrä määräaikaisia vartijoita, joilta ei vaadita alan tutkintoa. Kehittämistoimenpiteiden taustalla on esimerkiksi ajatus kouluttautumattoman henkilöstön ohjaamisesta tutkintokoulutukseen, jotta he jäisivät töihin Rikosseuraamuslaitokseen.
Suunnitelmana on, että Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen järjestämä rikosseuraamusalan tutkintokoulutus alkaa kaksi kertaa vuodessa ensi vuodesta lähtien. Näin koulutettavien määrä nousisi 120:een, kun nyt koulutetaan 80. Opintojen nykyistä joustavampaa suorittamista tullaan lisäämään esimerkiksi käytännön osaamisen näyttöihin perustuen.
Myös rikosseuraamusalan tutkintoon johtavaa koulutuspolkua halutaan monipuolistaa. Suunnitteilla on ammattiopistojen ja vankiloiden yhteistyölle pohjautuva oppisopimuskoulutusmalli, joka lisää mahdollisuuksia suorittaa osan koulutuksesta muualla kuin Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksessa Vantaalla. Oppisopimuskoulutus suunnataan erityisesti vankiloissa työskentelevälle kouluttamattomalle henkilöstölle. Vaihtoehto ei korvaa rikosseuraamusalan tutkintokoulutusta, vaan valmistaa siihen ja lyhentää tutkinnon suoritusaikaa nykyisestä 16 kuukaudesta.
Lisäksi Rikosseuraamuslaitoksessa mietitään keinoja tehostaa organisaation sisäistä vartija- ja valvontahenkilöstön rekrytointimenettelyä.
Suunnittelua varten Rikosseuraamuslaitos perustaa työryhmiä, jotka valmistelevat tarvittavat toimenpiteet muutosten toteuttamista varten. Uusi opetus- ja toteutumissuunnitelma otetaan käyttöön vuoden 2023 alusta ja oppisopimuskoulutusta on tarkoitus pilotoida vuoden 2023 aikana.
Lisäksi tehdään suunnitelma pitkän aikavälin tavoitteista, joilla varmistetaan henkilöstön riittävyys ja riittävä osaamistaso tulevaisuudessa.
Lisätiedot
Arto Kujala
Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja
vaihde p. 029 5688 500
Hannu Kiehelä
Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen johtaja
p. 050 0687 923
Julkaistu 22.3.2022